Sain kommenttia, ettei blogia ole paivitetty. No, tottahan se on. Ei tassa ole kumpikaan oikein ehtinyt ja ennen Suomen lomaa, se odotus on sen verran ylivoimainen, ettei oikein mitaan jarkevaa tunnu edes saavan aikaiseksi.... Nyt puhutaan siis siita ajasta, kun odotettiin, etta pojat paasee Suomeen. Mina odotin sita eron hetkea taas hiljaisella kauhulla... taas kerran olisi mentava lentokentalle itkemaan (sen mina osaan jo aika hyvin), talla kertaa ihan Buenos Airesiin asti. Taalta kun on niin karmean kateva lahtea yhtaan mihinkaan! Taitaa taas lentaa kaksi lentoyhtiota ns. suoraan eurooppaan, joista toinen "suoraan" Buenos Airesin kautta! Kun lahdetaan sitten etsimaan lentolippuja miehelle, 3-vuotiaalle pojalle ja kahdelle ei-niin-pienelle koiralle: 

1. hakit olivat liian suuria lentaakseen Sao Paolon kautta. Ja ei, me ei osteta sita reissua varten pienempia hakkeja, koska viimeistaan Suomesta takaisin tultaessa Finnavian edustaja ilmoittaa, etta ei koirilla ole riittavasti tilaa noissa hakeissa. Ei siis vaihdettu olemassa olevia Espanjalaisen lentoyhtion (joka lopetti suorat lennot tanne) lippuja Sao Paolon kautta lahtevaksi... eika muuten Buenosinkaan, koska lento lahti niin aikaisin, ettei sinne paaseminen ollut enaa millaan mielella katevaa. Muistetaan koirien olemassaolo ja kuinka helppoa on saada ne hotellliin!
2. "Suoraan" Montevideosta lentava ranskalainen olisi kovin kateva. Koiria ei olisi otettu Buenosissa pois ruumasta, jolloin Pariisiin asti matka olisi sitten ollutkin 16 h (pelkat lennot + tietenkin lastaukset ja odotukset). Kuulostaa silta, ettei ole siinakaan mitaan jarkea. Lisaksi lentoyhtio ilmoitti, ettei hoida koiria Pariisin kentalla. Katevastihan tuo koti-isa olisi hoitanut 2 hakkia, 3-vuotiaan ja kahden koiran ulkoiluttamisen yhdella maailman inhottavimmista kentista, mutta paadyttiin silti etsimaan viela muita vaihtoehtoja... josko nyt sittenkin Buenosista lahtisi joku, joka ottaisi isoja hakkeja ja viela hoitaisi koirat euroopan kentallakin.
3. Saksalaisen lentoyhtion aikataulu vaikutti lupaavalta. Lento lahti Buenosista riittavan myohaan, jotta ehtisi kentalle kun ottaa aamulautan. Lisaksi lupasivat hoitaa koirat Frankfurtissa, joten ongelma naytti ratkeavan... kunnes ryhdyttiin katsomaan, mita toimenpiteita pitaa tehda, jotta saa koirat ulos Argentiinasta! Siina meinasi tulla jo muutama kirosana (ja tulikin). Samalla kaavallahan se olisi nayttanyt menevan siellakin kuin taallakin... elainlaakari, pari ministeriota ja rajatarkastus.... ja tamako pitaisi sitten hoitaa viela lautan saapuessa Buenosiin ja ehtia kentalle seuraavan 3 h:n aikana! Kuulosti jo hetken silta, ettei koirien matkasta Suomeen tule yhtaan mitaan. Onneksi kuitenkin paikallinen ystava kavi asiaa selvittelemassa Uruguayn ministerioissa.... Olisi mahdollista hoitaa normaalit paperit taalla, kunhan ottaisi lisapaperin, jossa ilmoitetaan koirien olevan vaan lapikulkumatkalla. Paadyttiin siis saksalaisen lentoyhtion lentoihin... elama oli taas mallillaan!

Olin taas kerran onnistunut saamaan paperit eraan ystavallisen sihteerin avustuksella ja talla kertaa sen yhden ylimaaraisen paperinkin... Matka siis alkakoon. Lahdemme kotoa tietenkin sprintteri-mallisella pikkubussilla, koska meilla on ne 2 isoa hakkia ja matkalaukut... Laivarannassa olemme naky, koska eihan kukaan hullu taalla koiran kanssa matkusta... saatikka kahden. Laivayhtio ei kuitenkaan veloita koirien kuljetuksesta mitaan ( positiivinen asia!). Saavumme Buenosiin ja se SENASAn ( joku paikallinen EVIRAa vastaava) tarkastaja haluaa ottaa sen ainokaisen paperin, jossa ilmoitetaan koirien olevan lapikulkumatkalla. Mita ihmetta teen kentalla, jos ei minulla sita paperia ole?!?!?! Varmaan otan koirat takaisin mukaani ja lahetan pojat matkaan! Loistavaa! No, sain kuin sainkin, suostuteltua tatin ottamaan siita paperista itselleen kopion, jotta voin sitten kentalla esittaa sen alkuperaisen. Huh... Mika ihmeen idiootti (mina itse, jottei kukaan nyt luule minun haukkuvan miestani) ei tassa vaiheessa koulutusta tieda jo, etta KAIKESTA OTETAAN KOPIOT vahintaan itselleen!!!!!  Veikkaan, etta ensi kerralla muistan. Ainakin toivon muistavani.

Taas vastaan oli pitanyt hankkia sprintteri-mallinen taksi, jolla paastiin lentokentalle. Minun oli tietenkin oltava mukana tassa vaiheessa, koska eihan niiden kahden hakin ja matkalaukkujen kanssa mitenkaan yksi ihminen parjaa... varsinkaan kun pitaa vahan sen pojankin peraan katsoa. NO, koska olemme taalla, on lentokentilla yleensa olemassa myos matkatavaroiden kanssa "mielellaan" auttavaa porukkaa. Meille lyottaytyi mukaan kaksi tapausta, jotka sitten isommassa karryssa kuljettivat kaikki meidan tavarat. Ihan hyva... minulla vaan ei ollut mitaan paikallista valuuttaa, mutta onneksi oli dollareita, ne toimii ihan yhta hyvin. SENASA, lentoyhtio... on kummallista, miten kun matkassa on kaksi koiraboksia ja pieni lapsi, jonoilla ei ole niinkaan merkitysta. Jollain tavallahan meidan on oltava "Special"! ;) Hinta on myos se, mika taalla osaa aina koirien kuljetuksen kohdalla yllattaa: olen valehtelematta aina varautunut vahintaan tuplaan, mita loppujen lopuksi toteutuu. En todellakaan valita, koska asia kylla kostautuu takaisin tullessa... Suomesta kuljettaessa koirien matkalippu on kalliimpi, vahintaan USD -merkki on vaihdettu suoraan EUR:oon. Perhe kulkee mukana, piste. Tietenkin sitten kun on aika vapauttaa nama laukkuavustajat huomaan, etta meilla on 15 USD, 5 ja 10 USD:n setelit. Koska talla hetkella dollari on varsin vahva, etenkin epavirallisella kurssilla, ajattelin, etta vaihtakoot ja jakakoot sitten tasan... Ei. Toinen kehtasi viela tulla takaisin sanomaan, etta ei sita mitenkaan pysty jakamaan, eiko sinulla olisi ollut enempaa?!?! Ilmoitin, etta ei ole... uruguayn rahaa on, joka ei onneksi niille kelpaa. Olisihan minulle ollut kaksi 100 USD:n setelia, mutta katsoin sen olevan jo vahan turhan suuri tippi. Meinasin tuon anelun takia menna ja ottaa takaisin nekin, mitka eivat tuntuneet kelpaavan... Minulla ei ikina ole kateista silloin kun pitaisi... Oppisinko tastakin jo jotain... tuskin.

Hyvastien aika. Talla kertaa pojat lahtivan 4 viikkoa ennen minua. Ajatuskin ajasta kesti kauan. Oltiin kuitenkin yhteiseti ajateltu taman olevan huomattavasti mukavampi ratkaisu pojille ja koirille, etta ovat pidempaan ja hartaammin Suomessa kuin mina. Kelit tana kesana sattuivat viela suosimaan. Ja taas mina itken lentokentalla (osaan tehda sita jo useammallakin lentokentalla kuin Montevideo tai Helsinki!), mutta ei se mitaan. Ostin ennen suuntaamista takaisin satamaan viela lentokenta lehtikaupasta muutaman virkkauslehden. Kavin myos kavelemassa hieman sataman lahistolla ja loysin miesten vaatekaupan, jossa oli mielenkiintoisen nakoinen asia ikkunassa (se on viela paketissa tuolla makuuhuoneessa, joten en voi sanoa mika se oli, koska se on yllatys miehelleni). Miespuoliset myyjat olivat hieman yllattyneita, etta menin sisaan ja kysyivatkin epauskoisesti, etta voisivatko kenties tehda jotain? Kylla he voivat... lopputuloksen oli kuitenkin se, ettei ikkunassa ollut asia ollutkaan niin ihana, mutta siita lahistolta loytyi jotain muuta... se paketoitiin paperikassiin ja jatkoin matkaa...

Satamassa lueskelelin virkkauslehtia ja suunnittelin, etta minka mallin toteuttaisin. Olin jo suunnitellut reissua Montevideoon viikonloppuna, jotta paasisin johonkin oikeaa lankakauppaa muistuttavaan. Loysin lankakaupan, mutta silta akryylilangan maara yllatti, eika mitaan missa on villaa, voi pesta (ikavoin 7 veljesta)... Kassaneiti ilmoitti, ettei ollut viela koskaan tulostanut yhta pitkaa kuittia kenellekaan. Ymmarran, koska naytti silta, etta ne jotka asuivat lahistolla tulivat ostamaan yhden keran kerrallaan! Minulla matkaa tulee 180 km, joten ostin sitten kerralla vahan enemman. Meinasin siis kayttaa aikani yksin ollessa uuden harrastuksen parissa, virkaten. Olin myos ajatellut ompelevani. Melkein kaiken aikani, jota en tyossa ollut kaytinkin juuri naihin kahteen asiaan. Huomasin, etta virkkaaminen on hyvin meditatiivista ja rentouttavaa puuhaa... aivoille. Niskat ja hartiat siina kylla vahan karsii...

Kavin myos naapurin rouvan kanssa ratsastamassa ensimmaista kertaa ihan parin tunnin reissuan pitkin maaseutua. Aivan loistavaa! Sain kyparan lainaksi silloin naapurin miehelta, kun ei silloin ollut paikalla. Sitten rupesin suunnittelemaan oman kyparan hankintaa. Eihan taalla mitaan kyparaa kayteta, eika niita siis edes missaan myyda, joten Suomen ostoslistallehan se(kin) meni. Loppupelissa sain tarpeettoman ystavaltani.

Kun nyt palattuani (eilen, yksin) katselen tassa ymparilleni, huomaan, etta tuo meditatiivinen toiminta on kostautunut. Minulla on viela viikko aikaa siihen, kun perheeni palaa ja nayttaisi silta, etta siivoamisesta tulee taman viikon ykkosharrastus... Paluu oli talla kertaa kuitenkin yllattava: laukku loytyi hihnalta (ranskalaisella on maine taman suhteen), mikaan ei ole hajalla (ehtiihan sita toki viela, kop, kop), puutarhuri on kaynyt lupauksensa veroisesti ihan viime aikoina... Toki aitaahan ei ole kukaan vielakaan korjannut. Joulustahan on vasta 7 kuukautta.... ja katto vuotaa aina vaan. Josko naihinkin asioihan taas jaksaisi uudella innolla paneutua (tai lahinna niista valittamiseen), kun on tehnyt lahestulkoon taydellisen nollauksen loman aikana. Luulen, etta loma oli onnistunut, koska eilen taksissa mietin, etta tuntuu, kuin olisin ollut ikuisuuden poissa...

Niin vaikeaa kuin se lahteminen taas olikin, on aika ihana olla taas kotona.