Muutto Uruguayhin

                 

Tässä yhteydessä on ihan turha enää puhua siitä mitä Suomessa piti tehdä, jotta saadaan aikaiseksi valmiudet muuttaa toiseen maahan… en voi muistaa enää sitä kaiken tämän jälkeen mitä viimeisen neljän päivän aikana on tapahtunut.

Lähtö Suomen kotoa oli tietenkin kyynelten saattelema, kun läheiset oli ”hyvästeltävä”, mutta toisaalta olo oli odottava… miten ihmeessä tästä selvitään? Nyt mietitään, että miten ihmeessä täällä pystyy mitään hoitamaan?

Matkatavaroita oli, kolme isoa matkalaukullista, koiria kaksi kappaletta yhdessä häkissä, vaunut/rattaat, pojan turvaistuin, kolme käsimatkatavaraa ja poika… kilot menivät yli jo helsingissä, joten järjestelyillä laitettiin yksi matkalaukku alle 32 kg painavaksi ja loput olivat OK. Koirat lähetettiin menemään ja sitten lähdettiin itsekin. Varmistettiin tietenkin portilla, että katsotteko, että koirat ovat mukana, jookos?  Koiria piti ottaa ulos Madridin välilaskulla ja laittaa takaisin sisään, eli askarreltavaa riitti, kun kuljettiin turvamiehen perässä koirien kanssa ja tarkistettiin, että koirilla ei ole häkissä mitään ylimääräistä… sillä ei ollut mitään väliä ketä siellä häkissä oli. Ketään ei kiinnostanut tarkistaa, oliko siru sama kuin passissa mainittiin, kunhan häkissä ei ollut ylimääräistä tavaraa. Hyvä niin. Madridin kentällä koiran ulkoiluttaminen oli sekin kokemus, mutta onnistui tetsaamalla ja väistelemällä autoja. Muistetaan tietenkin tässä kohtaa, että meillä oli koirahäkin lisäksi matkassa pojan turvaistuin, kaksi perässä vedettävää cabin casea ja poika reppuineen… kantamista riitti jo ilman sitäkin, että poika ilmoitta haluavansa syliin! Madridista kuitenkin selvittiin… Portin henkilökunta ja lentoemäntä molemmat katsoivat kuin hullua, kun pyysin tarkistamaan, että koirat ovat kyydissä. Heille ne ovat kuitenkin vaan koiria. No, niinhän ne ovat meillekin, mutta mitenkähän olisi sitten suu pantu, kun oltaisi matkalla eksyneitä koiria lähdetty täältä käsin etsimään? Juuri nyt minulla ei ole edes energiaa kuvitella mitä se vaatisi… poika oli toki nukkunut siihen mennessä, kun Madridista Suomen aikaa klo 0210 lähdettiin eteenpäin, tasan ne päiväunet, jotka nukkui autossa, matkalla Helsinki-Vantaalle.  Lopulta kello 0300 Suomen aikaa, poika nukahti. Vanhemmat olivat siihen mennessä jo jokseenkin tööt ja valmiit nukkumaan, istuma-asennossa turistiluokan penkissä, mutta nukkumaan kuitenkin.

Aamu koitti ja aurinko paistoi. Pilvien yläpuolella se tekee sen todella kirkkaasti. Lento oli siihen mennessä vielä kahta tuntia vajaat valmis, kun poika ilmoitti heränneensä ja haluavansa pois lentokoneesta. Selitä siinä nyt sitten kaksivuotiaalle, ettei yhdentoista kilometrin korkeudessa voi poistua lentokoneesta. Kun teet sen vielä niin, että se menee jakeluun, sanoisin, että olet varsinainen virtuoosi. Onneksi aamupala pelasti hetken ja Martti toisen.. ei jäänyt enää kuin puolitoista tuntia selitettävää!

Saavumme Montevideon lentokentälle, näemme jo kulkiessamme kohti passin tarkastusta, että koirat todellakin ovat olleet kanssamme samassa koneessa, kun niitä lastataan pois koneesta. Hetken joudumme miettimään, onko brasilialainen vielä hengissä, mutta kyllä sekin sieltä sitten liikahtaa. Passin tarkastukseen pääsee onneksi tässä maassa pienen lapsen kanssa omaan jonoon, jossa ei yleensä ole ketään muuta. Tämä osio onnistuu siis melko nopeasti. Koirat löytyvät laukkuhihnojen läheisyydestä ja laukutkin kaikki toimitetaan laukkuhihnaa pitkin omistajilleen. Kaksi kärryllistä tavaraa ja vaunut, joita poika työntää tai sitten ei. Koirien tarkistus oli seuraavanlainen: missä paperit? Löytyy. Molemmista koirista kirjoitetaan oma kuponki - Terhi ja Muhku ovat muuttaneet Uruguayhin. Ketään ei kiinnosta vieläkään onko koirilla sama siru, kuin mitä papereissa lukee, kunhan passeissa on rokotukset kohdillaan. Aivan sama, minä haluan vaan autoon ja kohti uutta kotia. Kun poistumme saapumisalueelta, kuljettajaa, Fernandoa ei näy tietenkään missään, mutta onneksi ilmaantuu. Muhku ja Saimi (käytetään nyt oikeaa nimeä, eikä sitä joksi tullivirkailija risti) käyvät pissillä Montevideon Carrascon kentän parkkiapaikalla ja matka jatkuu Hyundain H1 pakettiautolla. Kaiken tuomamme tavaran kanssa, pakettiauto ratkeili saumoistaan, mutta pysyi kuitenkin kasassa.  

Matka Montevideosta Coloniaan kestää autolla reilut pari tunti, vaikka ajaisi 60 km/h rajoituksella 110 km/h ja liikenneympyrät suoriksi – niissä ei ihan voinut ajaa 110 km/h, mutta ei paljon toisinkaan. Ehjänä kuitenkin selvittiin autovuokraamolle, jossa meitä odotti chevrolet astra = Aveo( auto oli pakko saada heti, jotta jostain tulisi jotain) ja siitä aina kotiin asti. Lienee turha mianita tässä sitä, että aikaisemmin mainitsemani tavaramäärö ei todellakaan mahtunut astraan… eihän sinne paksiin edes mahtuneet pojan vaunut!

Kotona meitä odotti Karina, jonka tehtävä on auttaa kaikessa muuttoon liittyvässä… hän antoi avaimet ja kertoi miten lämminvesivaraaja toimii… Kaikki vaikutti toimivan loistavasti, sillä se sänky, jonka olin pyytänyt oli myös ostettu ja toimitettu taloon. Olkoon nyt sitten niin, että oli toki ostettu kaikki muukin mitä siinä listassa (”presupuesto”) oli, vaikka olinkin vaan pyytänyt merkkaamaani sänkyä ostamaan. Valitettavasti minulla oli aikeena saada vaan tietää, mitä mikäkin maksaa… heidän mielestä kyseessä oli tilaus. No, ilmeisesti näin se vaan täällä menee… Kaikki muu onneksi oli sellaista, jota olisi varmaan tullut hankittua muutenkin, mutta tuo sängyn pääty…  

Niin.. siis meillähän oli hieman askeettinen sisustus, mutta muuten kaikki kohdillaan kun kerran sitä lämmintä vettäkin oli juuri järjestetty. Siis sitähän olisi tullut, jos taloon olisi tullut kaasua, mutta eihän sitä tietenkään mihinkään tullut, kun niinkin oleellinen asia kuin mittari ja puoli metriä putkea puuttui välistä! kylmä suihku tiedossa siis sille illalle ja käsipyyhkeisiin kuivaus, koska joku unohti pakata mukaan isot pyyhkeet (tätä jälkimmäistä emme vielä tässä kohtaa olleet tajunneet). Voin myöntää, että se olin minä, joka unohdin ne pakata. Eipä sitä nyt olisikaan tehnyt mieli vielä noin lyhyen matkustusajan jälkeen lämpimään suihkuun, kylmä oli huomattavasti parempi eli se unohdettiin siinä välissä, laitettiin päälle talossa oleva jääkaappi… paitsi, että siinä oleva pistoke olikin erilainen kuin mitä seinässä oli rasia! Väsymys oli jo sellainen, että meinasi kyllä mennä hermot näiden urkkien järjestelmien kanssa. Pakastearkku laitettiin sitten seinään, keskelle keittiötä, koska siinäkin on taas jokin erilainen pistoke, joka käy vain tiettyyn paikkaan. Ehkä siinä voi pitää viileänä edes maitoa ja vaikka jugurttia siihen asti, kunnes ongelma ratkeaa. Sitten lähdettiin etsimään valmista ruokaa (tämä ei ole ongelma, jos kello on ruoka-aika – onneksi oli). Illan edetessä oltiin päästy ruokakauppaan, tyynykauppaan, jonka valikoimaan kuului kolme eri mallia, höyhen, vaahtomuovi ja jokin allergikoille sopiva, joista ostettiin se allergikoille sopiva ja satuttiin sitten vielä rautakauppaa, jossa ei tietenkään ollut adapteria vaan se piti etsiä sähkötarvikekaupasta. Meidän onneksi tämä löytyi 20 m:n päästä. Jääkaappi saataisi siis toimimaan. Taas yksi asia oli hoidettu ja eikun ruokakauppaan. Välttämättömät asiat oli olemassa selvitäksemme seuraavaan päivään.  

 Tuuli yltyi myrskylukemiin ja tempaisi keittiön oven kädestä ja saman tien kieroksi. Oikeasti siinä taisi lähteä karmit irti liitoksistaan ja vääntyä, mikä kuvastaa hyvin talotekniikan laatua. Lopputulos oli kuitenkin se, ettei sitä ovea saanut enää pysymään kiinni, saatikka lukittua! Eihän siinä mitään, veny-venyä kehiin ja toivotaan, ettei tuuli tempaise sitä keskellä yötä auki, ettei tarvitse lakanoita pestä, pesukoneella jota ei vielä ole… mielessä tietenkin pyöri ne raportoidut kerrat kun on meikäläisten koteihin tässä maassa murtauduttu, mutta se piti nyt siinä kohtaa vaan unohtaa ja toivoa, että brasilialainen hälytysjärjestelmä tekee tarvittaessa tehtävänsä ja Saimi auttaa vähän hampailla. Ovi ei auennut, koirien ei tarvinnut tehdä mitään ylimääräisiä liikkeitä ja aamulla tuulikin oli jo hieman tyyntynyt.

Koitti keskiviikko. Toisen oli lähdettävä hankintareissulle ja toisen jäätävä odottelemaan, josko korjaajia näille erinäisille puutteille tulisi. Minä lähdin kaupoille ja kotirouva jäi vahtimaan korjausmiehiä. Ovikorjaajat kävivät ja saivat lähinnä enemmän tuhoa aikaiseksi kuin mitään muuta. Ovi ei lopputuloksena toiminut yhtään paremmin.  Meille toimitettiin kaasumittari ja puuttuva pätkä putkea ja asentaja osasi selittää miten laitetaan lämmitys päälle ja miten pelkästään lämmin vesi. Pääsimme lämpimään suihkuun… tai siis olisimme päässeet lämpimään suihkuun. Ei kuitenkaan ollut aikaa moiseen, koska piti lähteä taas hankintareissulle, asia, jota täällä on viikon aikana harrastettu kovinkin usein = joka päivä, jopa useamman kerran päivässä. Ohjelmassa oli saada lautasia edes kolme, haarukoita, veitsiä, lusikoita, rikkoutuneen kahvipannun tilalle uusi (minä rikoin heti seuraavana aamuna hankinnasta käsin), laseja, ruokaa, pyyhkeet, astianpesuainetta, tiskiharja (ei niin yksinkertainen asia löytää, kuin mitä voisi kuvitella, siis jäi hankkimatta), prepaid liittymä, lattiaharja ja peitot mainitakseni muutaman.  Iltapäivällä yhdessä vielä huonekalukauppaan katsomaan, josko saataisi vaikka valittua pesukonetta, astianpesukone, mikro, TV, jotain huonekaluja… Huonekaluja oli vähänlaisesti, mutta koneet löytyivät, harmi vaan, että silitysraudan ja laudan olemassaolo unohtui ko. hetkellä. Ne olisi helposti voinut laittaa siihen samaan…

Torstaina oli aika mennä töihin. Onneksi vaan käymään turvallisuus- ja terveysinfossa, jossa käytiin läpi niitä asioita, joita on hyvä huomioida ja mitä palveluita on olemassa ja mitä kannattaa käyttää. Loppusanoma oli tietenkin se, että jos jotain vakavaa on, on syytä suunnata joko Buenos Airesiin tai sitten Montevideoon. Toivoa myös sopii, ettei ambulanssia tarvitse ihan äkkiä, koska täällä, 911, yleisestä hätänumerosta ei välttämättä ikinä ambulanssia saa ja yksityisen kanssa ei vielä sopimusta ole asiasta tehty. Palvelua kuitenkin saa helpostikin mainitsemalla työnantajan… tokkopa tuo kauheasti lohduttaa, jos pää kainalossa odottaa. Vierailu oli siinä mielessä kuitenkin hyvä, että sain ”jätettyä tilauksen” pesukoneista sun muista keskiviikkona katsomistamme koneista (siihen asti, kunnes minulla on pankkitili, minulle ei voi antaa asettautumisrahaa, joten oli keksittävä keino käyttää sitä ilman, että joutuu kaiken ensin maksamaan itse). Sillä välin, kun minä olin töissä, oli täällä talossa 4 siivoojaa, joita tietenkin piti vahtia. He pesivät lattian ja ikkunat välineillä, joihin kukaan itseään kunnioittava Suomalainen siivooja ei edes koskisi. Melko puhdasta tulikin. Betonilattiaa on vaikea saada sellaiseen kuntoon, ettei se pölise tai laske hienoa pölyä.  Voitteko arvatakaan mitä sitten taas tehtiin? Tämän jälkeen mentiin tietenkin kauppaan! Väsymys oli sanoin kuvaamattoman kova, koska olinhan joutunut heräämään jo 05.30, että ehdin kyytiin, joka tuli 0700. Ja tämä tulee olemaan ihan normaalia, kun menen töihin…

Perjantaina lähdettiin aamulenkille rantaan ja kun sieltä saavuimme kotiin, tuli talon eteen sininen farmarirättisitikka vuodelta joskus silloin, kun niitä vielä valmistettiin. Tarkoitushan oli heti lähteä kauppaan, mutta rättisitikan kuljettaja paljastui lukkosepäksi, joka tuli laittamaan keittiön ovea kuntoon. Hän sentään tekemisissään näyttikin siltä, että tietää mitä tekee. Hän oli myös se, joka vaihtoi etuoveen lukon, jotta ko. ovea voi ylipäätään käyttää! Lähdimme kauppaa etuoven kautta! Nyt minäkin voin tulla töistä kotiin niin, ettei ole ketään kotona päivystämässä tuloani, kun minullekin löytyy avain edes johonkin ulko-oveen (keittiön oven avaimia on vaan yksi kappale). Kaupasta tällä kertaa piti löytää pihviveitset, pyykkikori, kirves, hengareita, ja kaikkea muuta hyödyllistä, joista läheskään kaikkea ei tietenkään löytynyt, osalla ei edes tee mitään, ennen kuin on jotain muita tuiki tärkeitä esineitä käytössä, niin kuin esimerkiksi pesukone. Tiendas Montevideo kuitenkin tarjosi sopivan hintaisia ja meille sopivan valikoiman mattoja, joita on nyt meillä jo kaksi: nukkamatto ja räsymatto, joka suomesta poiketen on tehty nahkasäsyistä (varsin hauska konsepti). Täällä on kuitenkin hedelmä/vihanneskauppa erikseen, joista jo toista kokeiltiin. Aivan ihania paikkoja ja pahimmillaan lasku on ollut jotain 125 pesoa, eli noin 5 euroa, ja siinä on ollut kilotolkulla hedelmiä ja vihanneksia. No, asia kerrallaan ja pikkuhiljaa. Onneksi jotain asioita on paremmin kuin Suomessa.. Panderia (leipäkauppa) on myös huisi paikka. Kaikki myydään kilohinnalla, joka ei sekään päätä huimaa, kolmella eurolla saa pariksi päiväksi leivät ja kuusi leivosta! tämä on jokseenkin kauheaa, noita kurveja ajatellen. Kun sitten on käynyt ruokakaupassa, panaderiassa ja hedelmäkaupassa on helposti kuluttanut aikaa moiseen pari tuntia… kyllä täällä aikaa saa kulumaan, ihan normaaleihin asioihin ja kun mikään ei oikein säily, on sama tehtävä vähintään joka toinen päivä… saa nähdä onnistuuko moinen, huomenna ei meinattu mennä kauppaan!

Ihmeteltiin äsken sitäkin, mikä helvatun ääni tuolta keittiöstä kuuluu… valot oli päällä ja armeija koppakuoriaisia yritti keittiön oven ikkunan läpi sisään! Onneksi ovi oli kiinni, mutta jostain pari torakkaa silti löysi tiensä sisälle, juuri kun olin äidilleni ehtinyt mainita, ettei ole näkynyt.. piti sekin sitten todistaa saman tien vääräksi se väite. Pelottaa melkein ajatus, että mitä sitä onkaan huomenaamulle keittiössä odottamassa! Muurahaisten kanssahan tässä on taistelua käyty jo useamman päivän. Myrkyttäjä, jonka piti tänään tulla, on vasta sitten maanantaina tulossa kuitenkin.. ihan normaalia… toivotaan, että maanantaina on sellainen päivä, että pesukone saadaan asennettua ja muurahaiset tapettua…

Nyt minä jätän tämän kirjoittamisen tähän tältä erää.. minä, joka kuljetin perheeni 13 000 km:n päähän Suomesta, ratkaistakseni ongelman, joka kohtasi meitä joka viikko: Isä ja poika olivat eri kaupungissa viikot ja näkivät vain viikonloppuisin. Nyt rouva lähtee maanantaina töihin ja mieheni liittyy kotirouvien klaaniin ja viettää aikaa poikansa kasvatuksen parissa seuraavat kolmisen vuotta, jolloin poika alkaa olla jo 5 -vuotias.