Paimennusta ja taas joukko uusia tuttuja.

Tänään  J:n vapaapäivän kunniaksi pirahti taas herätyskello soimaan jo ennen kukon pieraisua ja ei kun keula kohti pohjoista ja paimennuskurssille.
Joo, oikeasti täällä on nyt juuri tänä vuonna alettu pitää paimennuskurseja ja kaikenlaista muutakin ohjelmaa paimennuksen tiimoilta jopa parit kisatkin on odotettavissa. Aiemminhan paimennus on ollut vain työkoirien lampaiden tai nautojen siirtoa paikasta toiseen, mutta nyt muutama aktiivi on alkanut puuhata kursseja jne... Joten tietty meidätkin sitten mukaan kutsuttiin:)
Ja mikäs oli lähtiessä, kun kouluttamaan oli kutsuttu oikein lajin ammattilainen Brasilista, missä paimennuksella on jo ihan toisenlainen status kuin täällä, siis paimennusta harrastetaan paljon ja myös kisoja järjestetään paljon. Kouluttajamme oli siis nimeltään: Jefferson Egon Munhoz ja hän mm. edusti Brasiliaa viimevuoden MM-mittelöissä Englannissa koiransa Milongan kanssa. Ketä kiinnostaa, kannattaa googlettaa, hyviä videoita löytyy:)
Aamu sinällään alkoi taas kaoottisissa merkeissä ja tietysti oltiin jo meille pelottavankin hyvin tarttuneella tavalla myöhässä ja piti vielä tankata autokin ja vielä huoltoasemlla joku onneton huomasi unohtaneensa juuri eilen ihan paimennusta varten ostettujen kenkien jääneen kotiovelle. Eihän siinä muuta kun oltiin vaan sovittu treffit 08.00 tuonne 40km. päähän, ihmisten kanssa jotka lupautuivat oppaaksi ja tavallaan meidät myös kurssille mukaan kutsuivat. ja oltiin vielä 07.45 kotona...Myös heidän luokseen jatkossa pääsemme Saimin kanssa paimennusta treenailemaan ainakin kerta viikossa, jotta ollaan sitten kesällä Suomeen saavuttaessa kunnossa:) Toivottavasti sattuu edes joku kisa kohdalleen.
No J.soitti ja kertoi että tullaan hieman myöhässä, johon kehotus oli  ajakaa sitten vaan kovempaa ja no joo, tulipahan kokeiltua mihin tuo Vectra pystyy ja ei me nyt myöhästytty kun 7min, joten siitä joku voi vähän laskea kuinka kovaa ajeltiin ja ei kyseessä ei todellakaan ole moottoritie... Mutta Argentiinassahan on juuri MM-ralli menossa, joten...Takaisintulo matka ajeltiinkin sitten sitäkin rauhallisemmin kaatosateessa ja sysipimeässä.
No mihinkä meillä nyt sitten kiire oli muualle kun odottelemaan.. Kerettiin siinä kyllä juomaan kahvit jos toisetkin ennen kuin itse asiaan päästiin. Onneksi olin kuitenkin ensimmäisten onnellisten joukossa jotka lampaille pääsivät ja näin ollen sain siis oman osuuteni ennen lounasta suoritettua...Lounasta ennen taisi keretä 4 koiraa lampaille ja lounaan jälkeen tuli vielä n.20.n keretä...
Kovin verkkaisessa tahdissa koulutus eteni ja lähinnä teoriaa ja fläppitaulua käytettiin, mutta paljon tuli asiaa ja paljon myös uusia vinkkejä:), niin no tosin kielenä tietysti espanja ja portugeesi tai siis niiden sekoitus, mutta onneksi minulle myös kaikki tulkattiin tälläkertaa ihailtavan selkeästi englanniksi ja siitä sitten tietysti vielä suomeksi, jos en jotain oikein ymmärtänyt:) Itse lampaatkin oli hyvin erilaisia mihin Saimi on tottunut, ei siis todellakaan ihmiseen tukeutuvia. Itseasiassa en edes yhtennkään lampaasen koskenut kurssin aikana,mutta ihan hyvin se tyttö niitäkin hanskasi. Ja huomennahan me menemme vielä jatkamaan kurssi ja silloin tuo meidän kouluttaja haluaa itse kokeilla Saimia pellolla, koska hänen mielestään se on vaan niin mahtavan oloinen koira, minä siis ehkä vähän heikompi:(...
joskos vaikka ensviikolla sais muutaman videon julkaistua, ehkä...
Saimin lisäksi tietysti ja ennenkaikkea myös Tuplis hurmasi taas kaikki ihmiset sinisillä silmillään, vaaleilla hiuksillaan, loistavilla käytöstavoillaan ja myös espanjan kielen taidollaan:). Luoja paratkoon kohta tulkkia tarvitaan.
Päivä oli kaikin puolin taas todella hauska ja antoisa säätä lukuunottamatta, (koska tänään oli oikeasti ensimmäinen päivä, jolloin aurinkoa ei näkynyt ja vettä satoi todella koko päivän), paljon uusia paikallisia tuttavuuksia tietty Saimille uusi treenipaikka...
Ei kyllä kaduta yhtään koirien mukaanotto tänne, koska vaikea olisi kuvitella tutustuvansa näin nopeasti niin moniin ja mukaviin paikallisiin ihmisiin, sitäkautta kulttuuriin ja paikalliseen elämän tapaan ja rytmiin ja...

Lounastauko "paimennuskoululla"

Leikittelimme hieman ajatuksella hakea ihmisistä samoja tuttuja hahmoja kuin Paimennuskoulun porukoistakin Suomesta ja kyllä sieltä ainakin ihan selkeästi  Kimmo ja Tuija ainakin löytyi:)

Kotiinpaluu matkalla muistui selkeästi mieleen ihan talvisen Suomen ajokelit, paitsi oli ehkä vielä vaan hieman liukkaampaa, kun ajeltiin kilometritolkulla hiekka-/nurmi-/savitietä, jolle koko päivän oli vettä satanut ja tietysti pimeyskin teki matkasta todella mukavan:(

Täällä kun on turha noilla pikkuteillä varsinkaan mitään heijastimia / aurausmerkkejä tienvarresta etsiä, mutta ehjänä kuitenkin saavuttiin perille ja huomenn siis uudestaan pellolle:)

Ja samainen kaveri tullee jatkossa kerran kuussa tänne Uruguayhin kouluttamaan, joten eiköhän me jatkossakin, opeja käydä hakemassa.

homeongelmia ja se POLKUPYÖRÄ

Syksykin on nyt ihan oikeasti ja fyysisestikin saapunut ja meillä pitää jo olla lämmityskin päällä, kun alkaa olla koleaa kalseaa ja kosteaa...
No eilen kuitenkin tehtiin ns. keväisiä hankintoja Tupliksen kanssa. Koulun jälkeen kysyin mennäänkö leivoskauppaan, johon poika. joo ja ostetaan minulle polkupyörä. Kait se oli vielä eilisestä muistissa No mitäs siinä sitten muuta, kun pyöräkauppaan ja fillarin hankintaan.
Eipä ollut ihan helppo hankita sekään, lasten fillareitahan täältä kyllä löytyy miltei joka kaupasta, mutta jos haluaa sellaisen perinteisen, jossa on jalkajarrut niinkuin jo mainittiinkin... Viimein kuitenkin löydettiin oikea malli ja myös ainut sellainen, mutta väärän värinen tietysti, onneksi myyjä tajusi kuitenkin ettei nyt ehkä pojalle tuollaista lila/valkoista pyörää voi ostaa ja soitti toiseen liikkeeseen mistä löytyi kuuri oikean värinenkin tai ainakin se Tuplikselle tuntui kelpaavan ja kovin on herra ylpeä uudesta ajokistaan:) ja onhan se nyt kuitenkin aito Scott:)

Maksaminen sinällään olikin jo toinen juttu, kun ei tuntunut sitten millään onnistuvan. Luottokortillahan tietysti lähdin tuota maksamaan ja ensin visalla no ei Masterilla no ei... siinä sitten jo hälytettiin saman firman toisesta myymälästä asiantuntijarouva paikalle, joka tiesi kertoa ettei minun visa kortissa voi olla sekä credit-, että depitominaisuutta (täällähän siis on erikseen luottokortti ja ns.pankkikortti) ja tämän takia ei toimi joten ei kun masterilla taas yrittämään joka sekään ei toiminut... numerot ei nyt vaan piirtyneet, kyseessä siis oikeasti ihan perinteinen höyläkone...
No reilu puolentunnin taistelun kuluttua kyllästyin odottamaan ja kysyin josko tuota lähden nyt hakeman ne dollarit tuosta automaatista niin saada homma hoidettua ja poika pöyräilemään. Näin myös tehtiin ja kaikki taas ok.
Erehdyimpä siinä jossain välissä kaupanteon keskellä kysymään kypärää pojalle, jolloin minua kyllä katsottiin ehkä kuin hieman hullua...Siis kypärä, lapselle, pyörällä, mitä se nyt sillä voisi tehdä.
Täällähän noita lapsia kuljetellaan moottoripöyrilläkin ilman kypärää tai korkeintaan se kypärä on käsivarressa, jos sellainen sattuu löytymään...
No kypäräkin kuitenkin sitten onneksi löydettiin naapurikaupasta, joten ei kun opettelemaan fillarointia.
Ja kävihän meillä taas porukkaa ihmettelemässä noita homeisia seiniäkin, saas nähdä koska jotain alkaa tapahtua. Joo ja niitä PERKELEEN tuulilasinpyyhkijöitäkään ei ole vielä kuulunut
Tänään vuorossa olikin taas aksatreenit ja tietysti aamuharjoittelua polkupyörällä, joka muuten sujuu kohtalaisen hyvin:), saas nähdä koska joudun ostamaan itsellekin fillarin, jotta päästään yhdessä pyöräilemään, kun olin niinkin hölmö, etten Nishikiä mukaan muuttokuormaan pakannut  vaikka olishan se mahtunut.
Aksatreeneistä kotiin ajellessani törmäsin myöskin paikalliseen liikennepoliisiin, tai siis onneksi en ihan törmännyt. He siis ihan törkeästi lähtivät tien sivusta liikkeelle ja suoraan eteeni, ei vilkkuja ei mitään merkkejä, eteen vain. Tietenkin minä siinä jo refleksin omaisesti torvea soittamaan, kunnes heti mielesäni kirosin, voi perse sehän on poliisi, no ei kun tien sivuun, ajokortti esiin ja kuuntelemaan esitelmää. No edes yrittänyt ymmärtää mitä herralla mahtoi olla asiaa ja hetken esitelmän jälkeen poliisi toivotti vain hyvää matkaa ja antoi ajokortinkin takaisin. Huokaisin siinä vaan syvään ja ei kun kotia kohti...
Ai niin ja vielä tietysti synttäri onnittelut tätäkin kautta mummolle, joka tänään täyttää jo kunnioitettavat 13v.
Viikonloppuna suuntaammekin paimennuskurssille, jota tulee vetämään brasilislainen kaveri. jolla on kait meriittejä enemmänkin. Ainakin hän on osallistunut viimevuoden MM-kisoihin, joten innolla odotan jo tulevaa viikonloppua.

HUOM! tama osio on kirjoitettu españolikoneella, jossa ei ole ääkkösiä kuin erikoisnappaimien takana, joten en jaksanut... koittakaan lukea oikein.

Tiistainen reissu maahanmuuttovirastoon sujui aika kivuttomasti. Menihan siella aikaa pari tuntia ja sormiin jai mustetta jonkin verran, mutta kaikin puolin aika kivuton reissu. Tulihan siina sitten ilmi se, etta kun kerran olen syntynyt muualla kuin suomessa ja olen viela asunutkin vaikka missa (en viitsinyt enaa ruveta erittelemaa), niin minulta pitaisi sitten loytya joku todistus siita, etta olen poistunut sielta maasta ja ettei minulla ole rikosrekisteria…. Luojalle kiitos tata minun ei tarvitse lahtea metsastamaan… koska en oikeasti voisi olla varma siita, miten edes aloittaisin! Ja todennakoisyys sille, etta mitaan todisteista asiasta saa on varsin olematon. Onhan siita jo melkein 20 vuotta kun olen suomeen muuttanut...

Kun vihdoin selvittiin siita hassakasta, oli aika lahtea shoppailemaan. Mentiin Punta Carretasiin, entiseen vankilaan, josta on tehty ostoskeskus. Todettiin siella, etta ei oikein osata enaa ostella yhtaan mitaan, kun ei taalta kotipaikkakunnalta saa oikein mitaan, niin sitten kun on kerrankin paljon kaikkea vastassa, ei enaa osaa edes ostaa mitaan! Liikaa valinnan varaa! Divinosta oltaisi ostettu kaksi nojatuolia… niita ei toki ollut sitten kuin yksi… josta olisi viimeisena kappaleena saanut alennusta, mutta eivat voineet sita kuljettaa meille… no eihan meidan autoon mikaan nojatuoli mahdu… prkl.. ei saatu sitakaan! Ei siis ostettu koko kauppakeskuksesta mitaan, vaan mentiin tutumpaan Portonesiin. Siella nahtiin, etta jollain lapsella on kaytossa sellainen auto, jossa voi istua ja siina on kahva, josta aiti voi sita tyontaa… Niita loytyi sitten pitkallisen etsinnan jalkeen ylakerrasta parkista. Siitahan mina sitten yhden nappasin ja meinasin lahtea liikkeelle kun joku rupesi siina sitten documentoa kyselemaan… mina tarjosin pojan passia, etta katso, on se vaan kaksi.. ei kelvannut, joten naytin omaani ja siina vaiheessa kun kasi tuli lahemmaksi ottaakseen passin itselleen, totesin, etta ei. En taatusti anna kenellekaan passia. Jos se haviaa, niin kaikki juuri tekemamme pitaisi varmaan aloittaa taas alusta! Onneksi oli sitten viela ajokortti, joka kelpasi tuosta muovisesta autosta pantiksi. Eihan sita koskaan tieda, josko mina vaikka olisin sen varastanut! Jarki meinasi taas menna, mutta olihan lapsi kuitenkin huomattavasti helpompi kasitella siina autossa kuin sylissa, joten jatkoimma matkaa ostoskeskuksen lapi. Yritettiin menna ruokakaupaankin, mutta siella oli seuraava sitten vastassa, etta ei tanne saa tulle noiden kotteroiden kanssa. Oli jo varsin suuri itsensa hillitseminen meneillaan! Nama ja naiden saannot. Kuulostaa tassa kohtaa naurettavalta, mutta kaikkia kun ei suinkaan ole tanne muistettu kirjoittaa…. Rautakauppaan sai menna auton kanssa, joten sielta lahdettiin hakemaan johtokoteloa, jota loydettiin ja jatkojohtoa, joka sekin loytyi ja olimme jo varsin tyytyvaisia itseemme. Aikaa kulunut shoppailemaan lahdosta kolme tuntia. Sattuipa siina sitten vastaan uruguaylaista homeenpoistoakin, joten ostettiin se… hanskojen kaytto sen yhteydessa todettiin pakolliseksi.. meillahan siis seinat kasvaa hometta, joten sita olisi syyta hieman jollain hillita siihen asti, kunnes varsinainen juurisyy loydetaan ja toivottavasti viela poistetaan. Sita odotellessa…

Pyoraahan me sielta hakemaan lahdettiin, mutta eipa ollut lasten pyoraa kuin kasijarruilla.. makuasia tietenkin, mutta niihin kasijarruihin ei miedan kaksivuotiaan kadet kylla olisi ylettaneet, joten se hanke jai sitten siina. Piti kuitenkin jotain kivaa ostaa pojalle, joka oli kiltisti kulkenut mukana jo aamu kuudesta. Sai salama sita ja vahan salamatata..

odottelua ja jo Perkeleitäkin

Tänään olikin vuorossa perhepäivä tuolla "saitilla", siis nousevalla sellutehtaalla, jonne mekin sitten päätettiin w:n kanssa lähteä olihan oikein järjestetty bussikuljetus ja kaikki.:) Ja varmaan  Tupliksesta on mukava nähdä kaikenlaisia koneita ja nostureita ja ja ja tietty paikka missä se äiti meille rahat tuhlaamiseen tienaa... Ollaanhan me portilla pyörähdetty jo useastikin ja minä jopa kerran porttien sisäpuolellakin, mutta nyt oikein viralliselle visiitille siis.
No bussin lähtöaika oli heti aamusta 09.00 ja ohjeistuksessa oli oikein varta vasten painotettu: saavuttehan ajoissa paikalle... No me tietysti oltiin paikalla ajoissa, kuten muutkin kyytiä odottelevat ihmiset, mutta busseja ei näkynyt ei mailla eikä halmeilla. Kului 10min. toinen ja kolmas ja...Lopulta muutamien puheluiden jälkeen bussikolonna saapui vain n. tunnin tai vähän reilu myöhässä ja syyhän oli kait vaan niin yksinkertainen että kys. bussifirman edustaja oli nyt vaan unohtanut tämän viiden bussin tilauksen tältä aamulta.
Muuten tuo reissu sujui kohtalaisen hyvin ilman sen suurempia kommelluksia,, mutta kyllä tuota paikallisten ihmisten organisointikykyä täytyy yhävaan ja aina ihmetellä:).
No kotiinkin sitten päästiin kunnialla tosin ehkä hiukan kys.alaisella kyydillä ,mutta ehjänä kuitenkin perille asti.
Kotimatkalla muistuikin mieleen, että tänäänhän onkin maanantai ja auton uudet tuulilasin pyyhkijät pitäisi olla noudettavissa Avikselta. Hah arvatahan saattaa kuinka siinä sitten kävikään. Reippaana lompsin W:n kanssa suoraan tiskille, ilmoitin tulleeni hakemaan uusia pyyhkijöitä Vectraamme ja tietenkin luukun takana istui eri kaveri kun lauantaina ja tämä ei tietenkään myöskään juurikaan puhunut englantia joten ei muuta kun yhdessä autolle ja ongelmaa selvittämään.
Tämä kaveri ei sitten ollenkaan voinut ymmärtää asiaani, koska pyyhkijäthän liikkuivat aivan hyvin edestakaisin ja kivat viirutkin lasiin jäävät, siis sulkaahan on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon. Tässä kohdassa päivän kiintiöni täyttyi (jota ei ole muuten vielä kertaakaa ihan näin tapahtunut) ja totesin kovaan jo tiukkáan sävyyn: PERKELE KUN NE EI VAAN ENÄÄ PYYHI MITÄÄN. No tämän tämä kaverikin jo taisi ymmärtää ja lähti sisään soittamaan puhelua ja hetken perästä jo luoksemme marssikin uusi ennestään tuttu enkkuakin puhuva kaveri, joka homman lupasi hoitaa.
NO eipä niitä pyyhkijöitä saatu tänään, koska ovat erikoimallia ja Chevroletin oma huolto- ja varaosamyynti on tänään kiinni, koska on joku holiday, mutta risat lamput tuli nyt kuitenkin korjattua ja pyyhkijät sitten mañana...
Männä viikolla käytiin myös aksakisoissa, jotka sujui ihan saman kaavan mukaan kun viimeksikin hauskaa oli ja hidasta toimintaa, mutta ihan mukavaa ja tulipa taas muutama uusi koiratuttukin.
Itse kisat meni meiltä ihan penkin allle Saimin ollessa varsin villi ja mahdoton. Tosin sitähän se nykyään on useinkin ja siis kotonakin varsinkin ruoan suhteen. Nytkin sitten meillä oli pakattuna kylmälaukkuun eväät (Ruispaloja), niin eiköhän neiti ne päättänyt sieltä varastaa ja pistää parempiin suihin...
Muutenkin nuo viikot tuppaavat nykyään olemaan niin kiireisiä ja jokapäivä on jos jonkunlaista ohjelmaa: treenejä espanjantunteja... ettei enää oikein kirjoittelemaan tahdo keretä ja illalla on jo niin väsynyt ettei enää jaksa muuta kun nukkumaan itsensä kammeta. Rankaa on tämä kotirouvankin arki, vaikkei sitä ehkä kokematon ihanheti uskoiskaan:)
Tulipa vielä mieleen eräs viimeviikkoinen agilitytreeni, joka alkoi kun aikanaan Pyhtään maneesilla, kun piti ratsastajia häätää maneesista ulos treenivuoron alkaessa. Minun piti vain häätää viisi hevosta kentältä joiden omistajia ei ollut mailla eikä halmeilla ja pollet ei olleet tonamoineskaan minun ja Saimin saapumisesta kentälle mutta kyllä ne siitä sitten väistyivät. Samaisella treenikerralla päästiin myös harjoittelemaan hiukan paimennusta kun viereisen talo hanhet talsivat kesken treenien kentälle. Omistajansa ei kyllä kauheasti tykännyt, kun Saimin kanssa ne pois häädettiin, vaikka se minusta varsin mallikkaasti ilman ruumiita sujuikin, mutta ei kuulemma ole jatkossa hyväksyttävää käyttää hanhia lampaina. Toivottavasti pysyvät kaukana. Myös lauma kanoja kuuluu, tämän meidän kentän vakiovarustukseen, mutta niistä ei suurempaa vaivaa ole, koska ne pysyttelee lähinnä kentänlaidalla katsomon puolella.
Josko taas jatkossa yrittäis vähän aktiivisemmin blokkailla...
Huomenna onkin sitten edessä jälleen keikka Montevideoon, tälläkertää oikein virallisissa merkeissä.

Kävin eilen lääkärissä. Olin jo kaksi viikkoa sitten sitä mieltä, että olisi hyvä mennä, mutta en millään viitsinyt… Oli kuitenkin sen verran jo tukala olo, että oli annettava periksi ja marssittava paikalliseen sairaalaan emergenciaan perjantai-iltaa viettämään. Nimestä ja emergencian seinällä olevasta taulusta päätellen, minua hoiti psykiatri.. ja ei, en ollut sekoamassa (vaikka se siltä ajoittain tuntuukin ja varmaan vielä useammin kuulostaa) ja sen takia menossa lääkäriin vaan se ko. lääkäri oli ilmeisesti nyt sitten vaan vuorossa. Sain ”asiaan kuuluvan” antibioottireseptin ja  jonkun muun, joka helpottaa antibiootin kanssa toimittaessa elämää… kiitin ja kumarsin ja yritin maksaa vielä kerran käyntiäni ( normaalisti maksetaan ensin ja sitten mennään lääkäriin, mutta kun korttipääte ei toiminut, niin sain todennäköisesti jatkaa matkaani maksamatta työnantajani nimen ansiosta). Koska maksaminen ei vielä siinäkään vaiheessa onnistunut ja sairaalan apteekkikin oli jo kiinni, oli luvattava, että menen seuraavana päivänä toiseen sairaalaan maksamaan… ja ei kun apteekkia metsästämään. Kello oli jo jotakuinkin 20, joten onnea matkaan… onneksi sattui sitten vielä yksi siihen kotimatkalle, kun olin jo päättänyt, että ei sitten, ehkä mañana. Antibiootti, jota tohtori oli kirjoittanut, ei valmistettu enää apteekkarin mukaan siinä 100 mg vahvuudessa, mitä oli määrätty, mutta voithan toki ottaa tätä samaa 400 mg:n vahvuisena, varmistat sitten vaan lääkäriltä, että miten paljon sitä ottaa. Tokihan minä sen sitten varmistin, mutta en kyllä herra psykiatrilta vaan ihan tekstiviestillä suomesta. Kuulemma taas ammutaan singolla hyttystä… ei kyllä yllätä yhtään … ja tämä minun luottolääkärini ( Kiitos M) kehotti ottamaan lähemmä oikeaa annostusta, annetuilla antibiooteilla kun nyt on pakko mennä, ja välttämään hyppimistä seuraavan kuukauden ajan, ettei akillesjänne katkea tai repeä. Te, ketkä olette asiaan jotenkin perehtyneitä, osaattekin jo tuosta päätellä mikä minua vaivaa, mutta tähän tarinaan sillä ei ole mitään merkitystä… lähinnä minua huvittaa se, että täällä oikeasti käytetään lääkkeitä, joita ei enää käytetä juurikaan suomessa ja määrätään sellaisiakin, joita ei edes saa enää suomesta, syystä tai toisesta… kuten tuo toinen minulle määrätty lääke, joka on jopa kielletty ikävien haittavaikutustensa takia, useammassa maassa.  Onneksi on internet ja M!

Tänä aamuna menin sitten maksamaan määrättyyn sairaalaan… meinasin päästä toistamiseen lääkärin vastaanotolle, kun eivät minun ”hyvää” espanjaa ymmärtäneet sen osalta, että olin jo edellisenä iltana käynyt.  Ongelma ratkesi kuitenkin hieman käsillä korostaen niitä neljää sanaa, joita sanavarastostani saatoin tähän tilanteeseen käyttää ja sain käynnin maksettua. Nyt yritetään muistaa, ettei hyppiminen ole suotavaa.. laitoinkin M:lle pettyneen viestin siitä, kuinka lupaava seiväshyppyharrastuksen alku koki tässä nyt todella pahan kolauksen! ;) Näin täällä lääkärissä käynti, viime viikkoisista muista tunnelmista varmaan kertonee tuo mies jossain vaiheessa, kunhan huominen taas vaan hoidetaan alta pois: agilitykisat pääkaupungissa ja lähtö aamulla ennen kukon laulua ( toki naapurin kukko tuppaa vähän olemaan sekaisin tuosta kellosta, joten saattaa huomenna sattua juuri sopivasti..).

Taas on viikko vierähtänyt ja sunnuntaiaamun auringossa istutaan… olin jo luullut täälläkin olevan enemmän syksyinen ja ankea tuon kelin puolesta, mutta nytkin on reilusti yli 20 astetta lämmintä. Ei tunnu kovin syksyiseltä. Ei sinällään, en minä valita, ihmettelen vaan hieman.

Työnantajalla on olemassa ”eläinpuisto”, jonka tarkoitus on kasvattaa ja palauttaa luontoon Uruguayssa uhanalaisia ja harvinaisia lajeja.  Puistoon pääsee ainoastaan yhtiön työntekijät tiettynä lauantaina kuukaudessa ja koululaisryhmät, jotta lapsille voidaan opettaa eläimistä ja miten niistä tulee uhanalaisia. Eilen oli tämän kuukauden osalta se päivä, jolloin yhtiön työntekijöille vierailu oli mahdollista ja olin järjestänyt meille tapaamisen klo 14 iltapäivällä. Kyllä korkeasaari kalpenee tuolle yksityiskierrokselle, jolle päästiin.  Nähtiin harvinaisia ja uhanalaisia lintuja, kissoja, jos jonkinlaisia… tämä puuma mukaan lukien. Ko. yksilö oli ollut eräällä vanhalla herralla lemmikkinä, kunnes hän oli kuollut ja poika ei enää ollut tiennyt mitä ”kissalla” tehdä.  Niinpä ”kissa” sai kodin eläinpuistosta ja hulppeat uudet tilat ovat juuri valmistumassa, joissa sillä on varmasti hyvä olla! Tuo kyseinen kissa oli yksi pojan suosikeista, vaikka selkeästi "kissalla" oli Tuplista katsellessa mielessään lähinnä lounas.

Tässä hitti numero kaksi: muurahaiskarhu, jota voi silittää!

Puistosta löytyi myös iso lauma villisikoja, joista noin 80-90 pääsee luontoon keväällä. Toivottavasti koirat pysyvät näistä pedoista kaukana, sillä yksi puistonhoitajan  koirista oli päässyt hengestään mentyään niiden aitaukseen…

Kesken matkan oli aika tehdä "kissahälytys". Tosipaikan tullen on hyvä olla tämäkin taito harjoiteltuna valmiiksi!

Tottahan toki siellä oli myös krokotiilejä, joita löytyy joen yläjuoksulta… Joskus kuulemma myös täältä alajuoksulta, mutta harvemmin, onneksi. Aika vahvoja kavereita nuo keskenkasvuisetkin, joista tämä yksilö rikkoi tuon metallitangon, jolla sitä käsiteltiin.

Matkalla tuonne raunioille törmättiin vähemmin mieluisaan otukseen, paikallisella kielellä nimeltään yarara. Lienee myrkyllisin käärme, tai ainakin yksi niistä 2-3 myrkyllisimmistä, tässä maassa, kun piston jälkeen elinaika lyhenee n. 8 tuntiin. Onneksi kyseinen käärme mieluummin väistää, kuin käy kinttuun kiinni. Takaisin tullessa saatiin selitys sillekin, miksi moni paikallinen kantaa mukanaan n. metristä keppiä kävellessään mm. tuon työmatkan varrella. Eläinpuiston hoitaja otti nimittäin kepin valmiiksi ennen, kuin lähestyttiin tuota samaista kohtaa uudestaan, siltä varalta, että yarara on palannut samaan kohtaan ja sen kanssa tarvii neuvotella. Hyi yök... niitä kuulemma on työmaalla ja siinä lähistöllä paljon.

Tämä on muuten 1875 valmistunut englantilainen lihatehdas, jossa pystyttiin teurastamaan 400 lehmää päivässä. Se toimi kolme vuotta, jonka jälkeen se on jäänyt raunioitumaan. Puut ovat tehneet selvää jo muista rakennuksista, mutta tämä vielä sinnittelee. Joskin, senkin seinien päälläkin kasvaa puita. Varsin näyttäviä sellaisia.

Matka takaisin tehtiin eri reittiä kuin menomatka, jotta nähtäisi taas tämänkin reissun aikana enemmän tätä maata.. ja kyllä sitä nähtiin. Navigaattori ei ole ihan noiden pienten kaupunkien osalta tietoinen kaikkien teiden olemassaolosta, mistä johtuu, että päädyttiin "väärälle" reitille, jolta tehtiin sitten käännös kartan mukaan ja taas piteni arvioitu matkan kesto puoli tuntia. NO, ei se mitään, kotiin päästiin ihan kunnialla... mutta olihan se jo pimeä. Pissahätä oli jossain vaiheessa jo ihan kiitettävä, mutta ei kyllä tullut pieneen mieleenkään sanoa kuskille, että auto seis, minä menen nyt puskapissille! 

Oli muuten yksi lamppukauppa siinä Carmelossa, johon voisi vaikka mennä joku kerta... onhan sinne se 90 km, ehkä, mutta kyllä se nyt vaan on niin, että täällä pitää joskus ajaa sekin matka yhden lampun takia... ;) Jopa Ukki alkoi uskomaan, ettei täältä yksinkertaisesti vaan löydy jotain... ei ainakaan helpolla tai ei sitten ollenkaan...

Onneksi voi todeta, että tämä sunnuntai meni sitten tässä kotinurkilla akkuja ladatessa. Huomenna taas töihin.

Kaksi viikkoa menee aika äkkiä, koska huomaa sen olevan nyt ohi. Torstaisen Parcue Ancorenan reissun jälkeen oli aika suunnata nokka kohti Buenos Airesia. Uusi kokemus meille kaikille yhtälailla, mutta tulipahan ainakin nollattua päivät (lentokentällä myönnetään 90 päivän viisumi, mutta meillä tietenkin vasta 94 päivän kuluttua alkuperäisestä saapumisesta on maahamuuttoviraston kanssa tapaaminen, joten hyvä näin...olettaen, että se alle vuorokauden poistuminen lasketaan). No eipä sentään, kaupunki on mielenkiintoinen ja kaikista varoituksista huolimatta, meitä ei kukaan ryöstänyt, poika on tallessa, eikä kertaakaan ollut turvaton olokaan. Syötiin hienossa ravintolassa ja käveltiin pitkin diquejen reunoja... en osaa suomentaa, turha kuvitella, katsokaa kuvista!

Siellä oli muutama pieni kalastus- ja vapaa-ajan vene...

Hienoja nähtävyyksiä, kuten tämä nosturi.Ruoan jälkeen lähdettiin taksilla kohti Recoletasta..

Käsityöläisten markkinoilla oli myös tämä "tin-man"...

Tämähän se oli Recoletasin päänähtävyys, eli hautausmaa...

jossa kyllä katseltavaa riittää toisellekin kerralle, ainakin.

Mummi ja Evita.

Ja varsin hauska puu, joka peitti alleen helposti 20 m säteellä kaiken!

Muuten ei viikonloppuna sitten ollut sen ihmeempää ohjelmaa... tänäänhän sitä olikin jo arkipäivä ja töitä. Oli kuitenkin aika mennä kauppaan ja kokeilla paikallista pullonpalautuksen toimivuutta: Pullot tiskille, mieluummin kauppaan, josta olet ne ostanut. Tässä pullot tarkoittaa lasisia pulloja, eli kaljapulloja tässä tapauksessa. Lasketaan hyvin tarkkaan kaikki 6 kpl satseihin merkeittäin, jos mahdollista. Jokaisesta kuuden satsista saa myös oman kuitin. Hienoa, ympäristö kiittää ja onpahan vähän järkevämpää käyttöä edes osalle jätteistä, joita täällä muodostuu... vielä kun sen kaiken muovin saisi johonkin kierrätykseen.... 

Ostokset oli tehty ja tarjottiin kuponkeja kassalla neidille... ei kuulkaa, impossible hyvittää näitä kaikkia! Teillä ei ole kuin yksi kaljapullo tuossa ostettuna, niin ei voi hyvittää kuin yhden kuuden pullon pantin! Pelastus asiassa lienee se, että ovat kuitenkin viikon voimassa! Kuitteja oli siis enemmän kuin yksi ja jokainen niistä vastasi kuutta pulloa ( paitsi yksi oli 5 kpl). No, on niiden sijoittamista mietittykin melkein tänne saapumisesta lähtien... ;) Tällä viikolla ei kuitenkaan ole tarvetta mennä mihinkään muuhun ruokakauppaan, kuin Ta-Ta:an... 

Uudet vermeet käyttöön...

Eilen aamullahan päätin sitten repäistä ja ottaa käyttöön uudet harrastusvälineet, jotka muuttokuorman mukana saapuivat. Ei kun juoksuhousut ylle, urheilupaita päälle, uudet hienot salomonin lenkkarit jalkaan, ja sauvat käteen. Ja siis kyllä kävelysauvat, joita itsekin olen tähänmennessä vierastanut, mutta aikamukavalta tuntuu ja tänään jo ennen aamukahvia olin rannalla sauvomassa.
No eipä siinä kauan tarvinnut sauvoa, kun jo ensimmäisen turistikameran kohteeksi pääsin ja pienen lenkin aikana ainakin kolme kuvaajaa kohdisti kameransa minuun siinä sitä sai lenkkeillä salamavalojen välkkeessä ja tuskin se johtui vaan komeasta ulkomuodostani:) Ylläni ei kuitenkaan ollut vielä Lätkämaajoukkueen leijonapaitaa, joka on myös tätä harrastusta varten hankittu. Ettein kenellekään vaan jää epäselväksi, mistä tämä hullu kaveri keppeineen tulee.
Tänään vaihteeksi aamusta lähdettiin puukauppaan tilaamaan portin tiivistettä, (muutama mittaansa sahattu lauta) ei niinkään sen takia, että omat koirat pysyisi pihalla, vaan sen tautta, jotta kulkukoirat pysyisi pois meidän pihalta.
Yritettiin etsiä vaihteeksi jotain muutakin puuntoimittajaa, kun tätä surullisen kuuluisaa carpentieeriä, jota tähän saakka on käytetty ja joka varmasti jo luulee olevansa todella pro jo me hänen tyytyväisiä asiakkaita. No kaikki muut tietysti olivat jo pääsiäisen vietossa tai ei nyt muuten vaan pitäneet kauppaansa auki tänään niin aamusta, olihan kello vasta jotain vähän yli kymmenen, kun liikkeelle lähdettiin. Siis ei kun vakkari kauppaan ja tilaukset sisään ja illaksi valmista luvattiin. No valmista oli ja miltei tavarakin oli sinne päin. Portti jokatapauksessa on nyt tiivistetty. Ja ehkä tuo meidän uusi lapinkoirakin pysyy nyt porttien ulkopuolella.
Tänään käytiin myös turistikierroksella Parque Anchorenassa ,joka on siis Uruguayan presidentin vaatimaton pieni kesänviettopaikka. hieman kuvia sieltä:

Tuplalla oli ainakin leikkipuistossa hauskaa

un

dos

tres

jejeje

Pressan kesämökki

ja 75m. korkea torni josta näkee Buenos Airesiin

Näkymä tornista, jonne kiivettiin kierreportaita ja minulla tietysti vaatimaton 15 kg paketti sylissä:)

Huomenna suuntaammekin lautalla katsomaan, miltä se Buenos Aires näytää livenä.

Hiekkaleikkejä.

Taas on muutama päivä vierähtänyt ja ei ole paljon blokkailla kerennyt, pitävät nuo vieraat niin kiireisenä...
Eipä ne hiekkalaatikkopuut tietenkään lauantaina valmiit olleet, siis ehkä sitten maanantaina...
No eipä siinä: rannalla lenkkeilyä, olemista ja kauppakierros sekä valmistautumista ja  parillan virittelyä illaksi kuntoon, kun oli tulossa hiemaan muitakin vieraita grillailemaan.
Sunnuntai-aamuna käytiin vuokraamassa hienon hieno "turisti mönkkäri" pariksi päiväksi, jolla sitten sunnuntai päivä ajeltiin ympäri ja ämpäri kaupunkia ja tietysti pakollisia turisti paikkoja käytiin katselemassa niin  ja tietysti Chivitokset maistelemassa.



"turistimönkkäri"

 No hiekkalaatikkopuut sitten saatiin viimeinkin maanantai-iltapäivällä. Puut olivat melkein sitä mitä tilattiinkin: ehkä n. 20mm. ohkaisempia ja vähän sinnepäin sahattuja, mutta kuitenkin laatikko on nyt valmis ja koekäytettykin, saattoi siinä ihmiset hiiukan ihmetellä ja katsella, kun me sitten sillä mönkkärillä roudattiin kuution verran hiekkaa ukin kanssa  rannasta pahvilaatikoilla...



Hieno hiekkalaatikko



Ukillekin vesi on vielä tarpeeksi lämmintä, vaikka syksy on jo saapunut.

"Kissahälytyskin" on jo treenattu kuntoon:)

  Käytiin myös maanantaina harrastamassa hieman kulttuuria ja vierailtiin paikallisessa "Wellamossa". No tuskin tarvii toista kertaa mennä, tai ainakaan tämänkertaiseen seurueeseen ei kyllä minkäänlaista vaikutustusta tuo kys. mesta tehnyt.



"Merimuseossa"
Hieman oli ehkä pelottaviakin nuo merirosvot.



Syksyn ensimmäisiä leskenlehtiä.?.:)

Tänään käytiinkin heti aamusta tilaamassa taas aamusta lisää puutavaraa, kun tuo rakennus- ja nikkarointipuuhista innostunut ukki vielä keittiön kaappeihin yhden hyllyn päätti rakentaa:)
No tietenkään heti samantien ei tavaroita saatu mukaan, mutta iltapäiväksi taas luvattiin...
Yläätys yllätys, kun sitten iltapäivällä luvattuun aikaan mentiin puita hakemaan ei vielä kukaan ollut asian eteeen mitään tehnyt ja taisipa siinä miltei sota syttyä myyjä naisen ja tämän puuseppä taiteilijan välille, kun oli niinkin vaativan toimituksen vielä samalle päivälle luvannut...
No kaikesta huolimatta puut saatiin ja hylly on nyt jo paikallaan ja taitaapa olla jo tavaroitakin päällä....
Veikkaan, etttä kun meidän Chevy seuraavan kerran kaartaa tuon kys. liikkeen ovelle ovi lävähtää kiinni ja kyltti Cerrado ilmestyy lasiin.
Myös hyttysen mentävät reiät ja savupiippu on tukittu, joten yöllä ei pitäisi enää inistä. Meitähän se ei sinänsä haittaa, kun Tupliksella ja meillä itsellä on nuo Ukin asentamat hyttysverkot sängyissä, mutta ehkä hyttys häiriöitä ei ole enää tuolla "Hotellihuoneeessakaan" kuten Tupla sitä nimittää:)
Käytiin myös  varaamassa Lauttaliput perjantaiksi tohon naapuriin Buenos Airesiin, joka ehkä on tarina itsessään sekin. Täytyy nyt vaan mennä välillä nukkumaan...