Pohjatuuli

Viimein tuo tuulensuunta kääntyi ja lämmin pohjoinen ilmavirta tuo jo ihan kesäisiä lämpötiloja puhallellessaan. Hetkeksi ainakin voi taas pitkät kalsarit jättää komeroon, ei ehkä kannata kuitenkaan vielä kovin syvälle haudata...
Aitakin on viimein nyt "ihan" valmis tai ainakin hyväksyttävästi ja koirat voi taas juoksennella päivät pihalla.
Eilen käväisin pitkästä aikaa paikallisessa rautakaupassa ostamassa ruuveja... No kolmesta koosta löytyi sentään kaksi, mutta... Tuo ruuvien osto on oikeasti kuin speden vanhasta sketsistä:
yksi ruuvi, kaksi ruuvia, kolme ruuvia.....sata ruuvia ja myyjä pyyhkii jo hikeä...
Ukin "suosikkipuutavarakaupasta" löytyi sentään heti hyllystä tarvittavat puut, jottei tarvinut taas oottaa viikkoa tai kahta...No olihan ne taas vähän sinnepäin, mutta kelpas nyt mulle, tai siis kelvattava oli.

Uusi hieno aita ulkoapäin.

ja sisältä, luulis ainakin tolpppien määrästä päätellen kestävän, vaan kunhan ekat kuunon myrskyt koittaa...

Tuo agility hömpötyshän mun piti jättää Zicon kanssa vähemmälle, vaan kuinkas taas löysinkään itseni rakentelemasta pihaesteitä...

Muutakin askartelua on tullut harrasteltua, kun noita hedelmälaatikoita on keräilty ja nyt saivat hieman väriä pintaan.

 

koirien uusi "pihamökki"

Viikonlopulle onkin taas, kuinkas muutenkaan koiratäyteistä ohjelmaa, tänään illalla hypistelemään noutajan pentuja, huomenna paimennusta ja pakosta varmaan myös bortsupentujen hypistelyä, sunnuntaina kohti Montevideota ja koko päivä agilityä...

Viinien maistelua

Noh aitalaudat makaa pihalla ja ei vaan naputtelijoita näy...
Saas nähä alkaako jo kohta jotain tapahtua tai ehkä aloitan itse viikonloppuna naputtelemaan, jos ei pian ala tapahtua.
Tänään tehtiinkin Tuplan ja muiden "kotirouvien" kanssa tutusmiskäynti tuosa lähellä olevalle Los Cerros de San Juanin viinitilalle, jossa kuunneltiin viinin valmistuksen saloja ja tietty myös maisteltiin.

"viiniasiantuntija" maistelemassa:) (rypälemehua kuitenkin)

Viheltää nurkissa...

No niin, viime yönä tuli sitten testattua tuo uusi aita. Tai siis tarkemmin aidan puolikas, kaksi sivuahan siitä vielä puuttuu. Kun laudat on loppu.
Tuuli puhalsi niin että talo tärisi, mutta yllätys yllätys: Aita on pystyssä yhä edelleen, joskus siis osaavat tehdä jotain kestävääkin ja vielä kunnolla.
Oli tuo aika hyvin puhaltanutkin ja heti aamulenkin yhtydessä keräiltiin Tupliksen hiekkalaatikkoleluja mailta ja mannuilta.
Kolme päivää jo keretiinkin nauttia ja ihmetellä talvisia t-paita kelejä. Vaan nyt ei tarvi kun vetää vaan pitkiä kalsareita takaisin jalkaan...
Jugurtin valmistuskokeilu numero kaksi on meneillään ja taitaa taaskin onnistua, vielä kun saan tuon rakenteen säädettyä täydelliseksi niin hyvä tulee. Tarvi vaan oikeanlaisen siemenen ja johan onnaa. Onnistuin siis salakuljettamaan purkin Turkkilaista jugurttia matkalaukussa, täältä kun ei OIKEAA jugurtti vaan saa, Nyt kun vielä onnistun pitämään siemenen hengissä, niin jugurttia piisaa:)
Tämän kirjoittelun jälkeen saapui myös aitalautaa pihalle, joten josko se siitä vaikka jo huomenna, no ei nyt ehkä sentään liioitella. Mutta kuitenkin lähitulevaisuudessa aitakin valmistunee. Vastahan tuosta joulusta on kulunut noin kahdeksan kuukautta ja silloinhan se "joulumyrsky" aidan ohi pyyhkiessään kaatoi.

Viikko paketissa, uutta odotellessa.

Eka viikko täällä taas vierähtänyt ja kaikki rullailee taas ihan kuin ennenkin.
Aitaprojekti kesken ja lautojen loppumisen takia tälläkertaa...Mutta josko taas ensiviikolla..
Noh, ainakin sain itse noista vanhoista aidan jämistä perattua verkot Zicon keppitreeniä varten ja tuleville ankoillekin tais vielä tarpeeksi ehjää verkkoa löytyä.
Tuplakin perjantaina jo aloitteli koulua ja ihan hyvinhän tuo taas sujui, pienien alkukankeuksien jälkeen.
Kovin innokkaana herra perjantaina koulua kohti lähti, mutta sitten eron hetki olikin jo vaikeampaa, noh koululla pienten itkujen ja halailujen jälkeen Tuplis pyyhki silmiään ja totes oota iskä ihan hetki, kohta... Silmät kuivaksi pyyhittyään: no nyt voit iskä mennä, nähdään sitten:)
Ja kun koulusta kotiin tuota junioria hain, niin takapenkillä istui, taas iloisesti espanjaa höpöttävä pikkukoululainen:)
Huomenna sitten onkin tosi kyseessä, kun täytyis taas itsensäkin "koulun"penkille hinata...

Lomat vietetty ja palu arkeen taas.

Niin se kesä Suomessa taas vierähti, nopeasti ja tällä kertaa myös säätkin suosi lomailua Suomessa. Taidettiin peräti kahdeksan viikkoa lomailla, vastahan me kohti Suomea lähdettiin, nyt kuitenkin taas takaisin talvisessa, kylmässä Uruguayssa ja arki edessä. Onneksi kuitenkin tuo Uruguayan aurinko paistaa ja kohti kevättä mennään.
Aina tuo lähteminen on vaan yhtä vaikeaa, lähti sitten suuntaan tai toiseen. Vaan vaikka Suomessa onkin kaikki niin toisenlaista: kaikki toimii ja kaikkea saa heti just ja nyt, on se vaan kuitenkin kaikesta huolimatta mukava olla taas kotona.
Eilen kauppakierrokselle lähtiessä, ensin oli mielessä kuinka mukava oliskaan vaan mennä Prismaan ostaa kaikki tarvittava saman katon alta ja kassan kautta kotiin. Vaan kuinka mukava olikaan käydä taas leipä-,liha-ja hedelmäkaupassa, sekä Mikriksessä, vaihtaa kuulumiset myyjien kanssa ja yrittää selitellä missä tuo pikku pellavapää on pari kuukautta piileskellyt.
Palatakseni tuohon lähtöpäivään, koirien lennättäminenhän suuntaan ja toiseen on aina ollut erihintaista ja jännityksellä oottelin mitähän tuo tälläkertaa mahtais kustantaa?
No Luftiksen tiskillä sitten ihmeteltiin, kun eihän meidän koirille ole paikkoja varatu lainkaan.
Siinä hetken ihmettelyn jälkeen iski jo pieni epätoivo, mitähän nyt? No paikalle saapui  Saksalaisrouva, varmaan joku Lufthansan chek in "ylipäällikkö" joka naputteli hetken konelle ja hoiti homman.
 Ainoaksi ongelmaksi tässä muodostui, kun lippukassa oli jo kiinni ja nyt tällä kertaa ikävä kyllä koirat matkustavat ilmaiseksi. Hän oli kovin pahoillaan tuosta ja toivotteli hyvää matkaa.
En alkanut asiasta kinaamaan vaan tyytyväisenä matkaan.
No matka sujui taas ihan hyvin ja kaikki matkatavaratkin  saapuivat jälleen kerran perille saakka.
Ei kait pitäis kehua, mutta vaikka tätä väliä on nyt lennelty ees taas. Ikinä ei ole laukut jääneet matkan varrelle. Mitä nyt tietty koirat meinas Suomeen päin tullessa jäädä Frankfurtin kentälle...

pienet vaatimattomat matkatavarat, tuohon vielä 3,5v. poika & hyvin silti selvittiin.

Joitain kesäisiä kuvia Suomesta:

Cruisailua Hartsan Mustangilla.

Ja Papan Wankkiksella.

Korkeasaaressakin piipahdettiin "Caravaaniretken" merkeissä.

Mamman ja Papan pihamökkikin sai kesällä uuden värin pintaan

Olen talla viikolla yrittanyt siivota. Imuri kuoli, joten en ole ainakaan imuroinut. "Ken halpa osta, se p**** saa" ei taalla pida paikkaansa, koska nuo kodintekniset laitteet ei missaan nimessa ole halpoja, laadusta riippumatta. No se siita. Parhaani olen jaljella olevilla valineilla ja "osaamisella" tehnyt. Talle paivalle jai enaa keittio ja pyykkia. Huomenna voinkin suunnata kohti Buenosia poikia vastaan.

Poikien loma oli suunniteltu paimennuskurssikalenterin mukaan niin, etta ensi viikonloppuna kun olisi ollut eka clinica, olisivat jo olleet taalla. No se clinica tietenkin sitten siirrettiin talle viikonlopulle! Lentolippuja ei kuitenkaan ruvettu siirtamaan. Paatin sitten menna "paimentamaan" omineni, eli tapaamaan ystavia ja tuttavia ja katsomaan minkalainen oli tama Ademarin farmi, jossa koulutus talla kertaa pidetiin. Pikkuasiat niin kuin, paaseeko tuollaisella henkiloautolla perille asti, minkalaisia mahdollisuuksia on treenata ym on hyva tarkistaa valmiiksi. Josko siella voisi kayda ihan muutenkin...

Siihen verrattuna mita on naita teita noille farmeille nahty, tama oli lahella valtatieta... ei ihan moottoriliikennetie, mutta niin hyva, ettei voinut kuin hymyilla! Autolla ei varaa hajota (ainakaan tien takia). Ja tama paikka on Colonian departamenton alueella! Sielta loytyy lampaita ja hevonen...

Lehmia...

Pari orvoksi jaanytta karitsaa...

Ja naytti siella olevan myos ainakin yksi sika ja kolme border collien pentua. Elamaa riitti tallakin farmilla. 

Isanta tarjosi, etta voit tuosta ottaa tuon hevosen ja lahtea katselemaan maisemia jos haluat. Houkuttelevalta kuin se ajatus kuulostikin, jarki sanoi, ettei 5 kerran ratsastuskokemuksella lahdeta yksin kenenkaa maille kiertelemaan tuntemattomalla hevosella... ja viela ilman kyparaa. Kun ilmoitin, etta tarvitsisin vahintaan kyparani tehdakseni mitaan kierrosta, rupesi han nauramaan. Ei taalla todellakaan ole tapana kayttaa kyparaa ratsastaessa, mutta meinaan kaikkien muidenkin suomalaisten tapaan tanaan ratsastamaan lahtiessani laittaa ystavaltani saadun kyparan paahani. 

Sain kommenttia, ettei blogia ole paivitetty. No, tottahan se on. Ei tassa ole kumpikaan oikein ehtinyt ja ennen Suomen lomaa, se odotus on sen verran ylivoimainen, ettei oikein mitaan jarkevaa tunnu edes saavan aikaiseksi.... Nyt puhutaan siis siita ajasta, kun odotettiin, etta pojat paasee Suomeen. Mina odotin sita eron hetkea taas hiljaisella kauhulla... taas kerran olisi mentava lentokentalle itkemaan (sen mina osaan jo aika hyvin), talla kertaa ihan Buenos Airesiin asti. Taalta kun on niin karmean kateva lahtea yhtaan mihinkaan! Taitaa taas lentaa kaksi lentoyhtiota ns. suoraan eurooppaan, joista toinen "suoraan" Buenos Airesin kautta! Kun lahdetaan sitten etsimaan lentolippuja miehelle, 3-vuotiaalle pojalle ja kahdelle ei-niin-pienelle koiralle: 

1. hakit olivat liian suuria lentaakseen Sao Paolon kautta. Ja ei, me ei osteta sita reissua varten pienempia hakkeja, koska viimeistaan Suomesta takaisin tultaessa Finnavian edustaja ilmoittaa, etta ei koirilla ole riittavasti tilaa noissa hakeissa. Ei siis vaihdettu olemassa olevia Espanjalaisen lentoyhtion (joka lopetti suorat lennot tanne) lippuja Sao Paolon kautta lahtevaksi... eika muuten Buenosinkaan, koska lento lahti niin aikaisin, ettei sinne paaseminen ollut enaa millaan mielella katevaa. Muistetaan koirien olemassaolo ja kuinka helppoa on saada ne hotellliin!
2. "Suoraan" Montevideosta lentava ranskalainen olisi kovin kateva. Koiria ei olisi otettu Buenosissa pois ruumasta, jolloin Pariisiin asti matka olisi sitten ollutkin 16 h (pelkat lennot + tietenkin lastaukset ja odotukset). Kuulostaa silta, ettei ole siinakaan mitaan jarkea. Lisaksi lentoyhtio ilmoitti, ettei hoida koiria Pariisin kentalla. Katevastihan tuo koti-isa olisi hoitanut 2 hakkia, 3-vuotiaan ja kahden koiran ulkoiluttamisen yhdella maailman inhottavimmista kentista, mutta paadyttiin silti etsimaan viela muita vaihtoehtoja... josko nyt sittenkin Buenosista lahtisi joku, joka ottaisi isoja hakkeja ja viela hoitaisi koirat euroopan kentallakin.
3. Saksalaisen lentoyhtion aikataulu vaikutti lupaavalta. Lento lahti Buenosista riittavan myohaan, jotta ehtisi kentalle kun ottaa aamulautan. Lisaksi lupasivat hoitaa koirat Frankfurtissa, joten ongelma naytti ratkeavan... kunnes ryhdyttiin katsomaan, mita toimenpiteita pitaa tehda, jotta saa koirat ulos Argentiinasta! Siina meinasi tulla jo muutama kirosana (ja tulikin). Samalla kaavallahan se olisi nayttanyt menevan siellakin kuin taallakin... elainlaakari, pari ministeriota ja rajatarkastus.... ja tamako pitaisi sitten hoitaa viela lautan saapuessa Buenosiin ja ehtia kentalle seuraavan 3 h:n aikana! Kuulosti jo hetken silta, ettei koirien matkasta Suomeen tule yhtaan mitaan. Onneksi kuitenkin paikallinen ystava kavi asiaa selvittelemassa Uruguayn ministerioissa.... Olisi mahdollista hoitaa normaalit paperit taalla, kunhan ottaisi lisapaperin, jossa ilmoitetaan koirien olevan vaan lapikulkumatkalla. Paadyttiin siis saksalaisen lentoyhtion lentoihin... elama oli taas mallillaan!

Olin taas kerran onnistunut saamaan paperit eraan ystavallisen sihteerin avustuksella ja talla kertaa sen yhden ylimaaraisen paperinkin... Matka siis alkakoon. Lahdemme kotoa tietenkin sprintteri-mallisella pikkubussilla, koska meilla on ne 2 isoa hakkia ja matkalaukut... Laivarannassa olemme naky, koska eihan kukaan hullu taalla koiran kanssa matkusta... saatikka kahden. Laivayhtio ei kuitenkaan veloita koirien kuljetuksesta mitaan ( positiivinen asia!). Saavumme Buenosiin ja se SENASAn ( joku paikallinen EVIRAa vastaava) tarkastaja haluaa ottaa sen ainokaisen paperin, jossa ilmoitetaan koirien olevan lapikulkumatkalla. Mita ihmetta teen kentalla, jos ei minulla sita paperia ole?!?!?! Varmaan otan koirat takaisin mukaani ja lahetan pojat matkaan! Loistavaa! No, sain kuin sainkin, suostuteltua tatin ottamaan siita paperista itselleen kopion, jotta voin sitten kentalla esittaa sen alkuperaisen. Huh... Mika ihmeen idiootti (mina itse, jottei kukaan nyt luule minun haukkuvan miestani) ei tassa vaiheessa koulutusta tieda jo, etta KAIKESTA OTETAAN KOPIOT vahintaan itselleen!!!!!  Veikkaan, etta ensi kerralla muistan. Ainakin toivon muistavani.

Taas vastaan oli pitanyt hankkia sprintteri-mallinen taksi, jolla paastiin lentokentalle. Minun oli tietenkin oltava mukana tassa vaiheessa, koska eihan niiden kahden hakin ja matkalaukkujen kanssa mitenkaan yksi ihminen parjaa... varsinkaan kun pitaa vahan sen pojankin peraan katsoa. NO, koska olemme taalla, on lentokentilla yleensa olemassa myos matkatavaroiden kanssa "mielellaan" auttavaa porukkaa. Meille lyottaytyi mukaan kaksi tapausta, jotka sitten isommassa karryssa kuljettivat kaikki meidan tavarat. Ihan hyva... minulla vaan ei ollut mitaan paikallista valuuttaa, mutta onneksi oli dollareita, ne toimii ihan yhta hyvin. SENASA, lentoyhtio... on kummallista, miten kun matkassa on kaksi koiraboksia ja pieni lapsi, jonoilla ei ole niinkaan merkitysta. Jollain tavallahan meidan on oltava "Special"! ;) Hinta on myos se, mika taalla osaa aina koirien kuljetuksen kohdalla yllattaa: olen valehtelematta aina varautunut vahintaan tuplaan, mita loppujen lopuksi toteutuu. En todellakaan valita, koska asia kylla kostautuu takaisin tullessa... Suomesta kuljettaessa koirien matkalippu on kalliimpi, vahintaan USD -merkki on vaihdettu suoraan EUR:oon. Perhe kulkee mukana, piste. Tietenkin sitten kun on aika vapauttaa nama laukkuavustajat huomaan, etta meilla on 15 USD, 5 ja 10 USD:n setelit. Koska talla hetkella dollari on varsin vahva, etenkin epavirallisella kurssilla, ajattelin, etta vaihtakoot ja jakakoot sitten tasan... Ei. Toinen kehtasi viela tulla takaisin sanomaan, etta ei sita mitenkaan pysty jakamaan, eiko sinulla olisi ollut enempaa?!?! Ilmoitin, etta ei ole... uruguayn rahaa on, joka ei onneksi niille kelpaa. Olisihan minulle ollut kaksi 100 USD:n setelia, mutta katsoin sen olevan jo vahan turhan suuri tippi. Meinasin tuon anelun takia menna ja ottaa takaisin nekin, mitka eivat tuntuneet kelpaavan... Minulla ei ikina ole kateista silloin kun pitaisi... Oppisinko tastakin jo jotain... tuskin.

Hyvastien aika. Talla kertaa pojat lahtivan 4 viikkoa ennen minua. Ajatuskin ajasta kesti kauan. Oltiin kuitenkin yhteiseti ajateltu taman olevan huomattavasti mukavampi ratkaisu pojille ja koirille, etta ovat pidempaan ja hartaammin Suomessa kuin mina. Kelit tana kesana sattuivat viela suosimaan. Ja taas mina itken lentokentalla (osaan tehda sita jo useammallakin lentokentalla kuin Montevideo tai Helsinki!), mutta ei se mitaan. Ostin ennen suuntaamista takaisin satamaan viela lentokenta lehtikaupasta muutaman virkkauslehden. Kavin myos kavelemassa hieman sataman lahistolla ja loysin miesten vaatekaupan, jossa oli mielenkiintoisen nakoinen asia ikkunassa (se on viela paketissa tuolla makuuhuoneessa, joten en voi sanoa mika se oli, koska se on yllatys miehelleni). Miespuoliset myyjat olivat hieman yllattyneita, etta menin sisaan ja kysyivatkin epauskoisesti, etta voisivatko kenties tehda jotain? Kylla he voivat... lopputuloksen oli kuitenkin se, ettei ikkunassa ollut asia ollutkaan niin ihana, mutta siita lahistolta loytyi jotain muuta... se paketoitiin paperikassiin ja jatkoin matkaa...

Satamassa lueskelelin virkkauslehtia ja suunnittelin, etta minka mallin toteuttaisin. Olin jo suunnitellut reissua Montevideoon viikonloppuna, jotta paasisin johonkin oikeaa lankakauppaa muistuttavaan. Loysin lankakaupan, mutta silta akryylilangan maara yllatti, eika mitaan missa on villaa, voi pesta (ikavoin 7 veljesta)... Kassaneiti ilmoitti, ettei ollut viela koskaan tulostanut yhta pitkaa kuittia kenellekaan. Ymmarran, koska naytti silta, etta ne jotka asuivat lahistolla tulivat ostamaan yhden keran kerrallaan! Minulla matkaa tulee 180 km, joten ostin sitten kerralla vahan enemman. Meinasin siis kayttaa aikani yksin ollessa uuden harrastuksen parissa, virkaten. Olin myos ajatellut ompelevani. Melkein kaiken aikani, jota en tyossa ollut kaytinkin juuri naihin kahteen asiaan. Huomasin, etta virkkaaminen on hyvin meditatiivista ja rentouttavaa puuhaa... aivoille. Niskat ja hartiat siina kylla vahan karsii...

Kavin myos naapurin rouvan kanssa ratsastamassa ensimmaista kertaa ihan parin tunnin reissuan pitkin maaseutua. Aivan loistavaa! Sain kyparan lainaksi silloin naapurin miehelta, kun ei silloin ollut paikalla. Sitten rupesin suunnittelemaan oman kyparan hankintaa. Eihan taalla mitaan kyparaa kayteta, eika niita siis edes missaan myyda, joten Suomen ostoslistallehan se(kin) meni. Loppupelissa sain tarpeettoman ystavaltani.

Kun nyt palattuani (eilen, yksin) katselen tassa ymparilleni, huomaan, etta tuo meditatiivinen toiminta on kostautunut. Minulla on viela viikko aikaa siihen, kun perheeni palaa ja nayttaisi silta, etta siivoamisesta tulee taman viikon ykkosharrastus... Paluu oli talla kertaa kuitenkin yllattava: laukku loytyi hihnalta (ranskalaisella on maine taman suhteen), mikaan ei ole hajalla (ehtiihan sita toki viela, kop, kop), puutarhuri on kaynyt lupauksensa veroisesti ihan viime aikoina... Toki aitaahan ei ole kukaan vielakaan korjannut. Joulustahan on vasta 7 kuukautta.... ja katto vuotaa aina vaan. Josko naihinkin asioihan taas jaksaisi uudella innolla paneutua (tai lahinna niista valittamiseen), kun on tehnyt lahestulkoon taydellisen nollauksen loman aikana. Luulen, etta loma oli onnistunut, koska eilen taksissa mietin, etta tuntuu, kuin olisin ollut ikuisuuden poissa...

Niin vaikeaa kuin se lahteminen taas olikin, on aika ihana olla taas kotona.