Lähtö Suomen kotoa oli tietenkin kyynelten saattelema, kun läheiset oli ”hyvästeltävä”, mutta toisaalta olo oli odottava… miten ihmeessä tästä selvitään? Nyt mietitään, että miten ihmeessä täällä pystyy mitään hoitamaan?

Niin se on aika täällä vierähtänyt, tasan vuosi sitten  saavuttiin maahan ja viitaten tuohon blogin aloitukseen ja vuoden takaisiin mietteisiin: Olo on vieläkin odottava tai ainakin odottamaan täällä on oppinut. Mikään kun ei koskaan kuitenkaan saavu ajallaan. (Viimeksi tänä aamuna piti polttopuiden saapu, vaan ei ole näkynyt ei.)
Vaan kuten sanottu kaikkeen tottuu ja ei se mitään haittaa, kunhan sen vaan tietää.
No ihmeteltykin on ja tullaan varmasti jatkossakin ihmettelemään, kuinka nuo asiat hoituu.
Mutta kuitenkin, siltikin, hengissä ollaan vieläkin.
Ja kaikesta huolimatta, jos uudestaan kysyttäis lähtisitkö. Niin ehkä hieman pitempään miettisin ja miettisin ja vastaisin: Kyllä tottakai !
Ja vaikka nuo kirjoitukseni aina välillä ja pääasiassa ovatkin kovin negatiivisia, on täällä paljon positiivistakin.
Ehkä nyt ensimmäisenä ja pelastavimpana, tullee mieleen tuo mukavahko ilmasto, ainakin näin kesäaikaan.
On meinaan ihan mukava istuskella ja kirjoitella tässä samalla, näin tammikusena iltana, terassilla kalsarit jalassa, kylmää kal, eikun mehua nauttiessa ja samalla katsella nousevaa ukkosta ja auringon painumista mailleen, lämpötilan ollessa vielä näin ilta-yhdeksältä +29 astetta.