tiistai 3. huhtikuuta 2012

Hiekkaleikkejä.

Taas on muutama päivä vierähtänyt ja ei ole paljon blokkailla kerennyt, pitävät nuo vieraat niin kiireisenä...
Eipä ne hiekkalaatikkopuut tietenkään lauantaina valmiit olleet, siis ehkä sitten maanantaina...
No eipä siinä: rannalla lenkkeilyä, olemista ja kauppakierros sekä valmistautumista ja  parillan virittelyä illaksi kuntoon, kun oli tulossa hiemaan muitakin vieraita grillailemaan.
Sunnuntai-aamuna käytiin vuokraamassa hienon hieno "turisti mönkkäri" pariksi päiväksi, jolla sitten sunnuntai päivä ajeltiin ympäri ja ämpäri kaupunkia ja tietysti pakollisia turisti paikkoja käytiin katselemassa niin  ja tietysti Chivitokset maistelemassa.


"turistimönkkäri"
 No hiekkalaatikkopuut sitten saatiin viimeinkin maanantai-iltapäivällä. Puut olivat melkein sitä mitä tilattiinkin: ehkä n. 20mm. ohkaisempia ja vähän sinnepäin sahattuja, mutta kuitenkin laatikko on nyt valmis ja koekäytettykin, saattoi siinä ihmiset hiiukan ihmetellä ja katsella, kun me sitten sillä mönkkärillä roudattiin kuution verran hiekkaa ukin kanssa  rannasta pahvilaatikoilla...


Hieno hiekkalaatikko

Ukillekin vesi on vielä tarpeeksi lämmintä, vaikka syksy on jo saapunut.

"Kissahälytyskin" on jo treenattu kuntoon:)
  Käytiin myös maanantaina harrastamassa hieman kulttuuria ja vierailtiin paikallisessa "Wellamossa". No tuskin tarvii toista kertaa mennä, tai ainakaan tämänkertaiseen seurueeseen ei kyllä minkäänlaista vaikutustusta tuo kys. mesta tehnyt.



"Merimuseossa"
Hieman oli ehkä pelottaviakin nuo merirosvot.

Syksyn ensimmäisiä leskenlehtiä.?.:)
Tänään käytiinkin heti aamusta tilaamassa taas aamusta lisää puutavaraa, kun tuo rakennus- ja nikkarointipuuhista innostunut ukki vielä keittiön kaappeihin yhden hyllyn päätti rakentaa:)
No tietenkään heti samantien ei tavaroita saatu mukaan, mutta iltapäiväksi taas luvattiin...
Yläätys yllätys, kun sitten iltapäivällä luvattuun aikaan mentiin puita hakemaan ei vielä kukaan ollut asian eteeen mitään tehnyt ja taisipa siinä miltei sota syttyä myyjä naisen ja tämän puuseppä taiteilijan välille, kun oli niinkin vaativan toimituksen vielä samalle päivälle luvannut...
No kaikesta huolimatta puut saatiin ja hylly on nyt jo paikallaan ja taitaapa olla jo tavaroitakin päällä....
Veikkaan, etttä kun meidän Chevy seuraavan kerran kaartaa tuon kys. liikkeen ovelle ovi lävähtää kiinni ja kyltti Cerrado ilmestyy lasiin.
Myös hyttysen mentävät reiät ja savupiippu on tukittu, joten yöllä ei pitäisi enää inistä. Meitähän se ei sinänsä haittaa, kun Tupliksella ja meillä itsellä on nuo Ukin asentamat hyttysverkot sängyissä, mutta ehkä hyttys häiriöitä ei ole enää tuolla "Hotellihuoneeessakaan" kuten Tupla sitä nimittää:)
Käytiin myös  varaamassa Lauttaliput perjantaiksi tohon naapuriin Buenos Airesiin, joka ehkä on tarina itsessään sekin. Täytyy nyt vaan mennä välillä nukkumaan...


1 kommentti:

  1. Teistä on varmaan jo ehtinyt tulla eläviä legendoja paikkakunnalla, kun teette niin omituisia asioita kuin hiekkalaatikkoja, vaikka ranta on lähellä.

    VastaaPoista