torstai 5. huhtikuuta 2012

Uudet vermeet käyttöön...

Eilen aamullahan päätin sitten repäistä ja ottaa käyttöön uudet harrastusvälineet, jotka muuttokuorman mukana saapuivat. Ei kun juoksuhousut ylle, urheilupaita päälle, uudet hienot salomonin lenkkarit jalkaan, ja sauvat käteen. Ja siis kyllä kävelysauvat, joita itsekin olen tähänmennessä vierastanut, mutta aikamukavalta tuntuu ja tänään jo ennen aamukahvia olin rannalla sauvomassa.
No eipä siinä kauan tarvinnut sauvoa, kun jo ensimmäisen turistikameran kohteeksi pääsin ja pienen lenkin aikana ainakin kolme kuvaajaa kohdisti kameransa minuun siinä sitä sai lenkkeillä salamavalojen välkkeessä ja tuskin se johtui vaan komeasta ulkomuodostani:) Ylläni ei kuitenkaan ollut vielä Lätkämaajoukkueen leijonapaitaa, joka on myös tätä harrastusta varten hankittu. Ettein kenellekään vaan jää epäselväksi, mistä tämä hullu kaveri keppeineen tulee.
Tänään vaihteeksi aamusta lähdettiin puukauppaan tilaamaan portin tiivistettä, (muutama mittaansa sahattu lauta) ei niinkään sen takia, että omat koirat pysyisi pihalla, vaan sen tautta, jotta kulkukoirat pysyisi pois meidän pihalta.
Yritettiin etsiä vaihteeksi jotain muutakin puuntoimittajaa, kun tätä surullisen kuuluisaa carpentieeriä, jota tähän saakka on käytetty ja joka varmasti jo luulee olevansa todella pro jo me hänen tyytyväisiä asiakkaita. No kaikki muut tietysti olivat jo pääsiäisen vietossa tai ei nyt muuten vaan pitäneet kauppaansa auki tänään niin aamusta, olihan kello vasta jotain vähän yli kymmenen, kun liikkeelle lähdettiin. Siis ei kun vakkari kauppaan ja tilaukset sisään ja illaksi valmista luvattiin. No valmista oli ja miltei tavarakin oli sinne päin. Portti jokatapauksessa on nyt tiivistetty. Ja ehkä tuo meidän uusi lapinkoirakin pysyy nyt porttien ulkopuolella.
Tänään käytiin myös turistikierroksella Parque Anchorenassa ,joka on siis Uruguayan presidentin vaatimaton pieni kesänviettopaikka. hieman kuvia sieltä:


Tuplalla oli ainakin leikkipuistossa hauskaa


un


dos


tres


jejeje


Pressan kesämökki


ja 75m. korkea torni josta näkee Buenos Airesiin


Näkymä tornista, jonne kiivettiin kierreportaita ja minulla tietysti vaatimaton 15 kg paketti sylissä:)

Huomenna suuntaammekin lautalla katsomaan, miltä se Buenos Aires näytää livenä.

1 kommentti:

  1. Sitten kun sulla on se Leijona-paita, niin ne ymmärtää: " AA, finlandesee...tok tok." Varmaan teistä kiertää poislähtönne jälkeen monta elävää legendaa, jotka muuttuvat megalomaanisiin mittasuhteisiin vuosien varrella.
    Onpas pressalla hulppeat olot mökillään.

    VastaaPoista