maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kaksi viikkoa menee aika äkkiä, koska huomaa sen olevan nyt ohi. Torstaisen Parcue Ancorenan reissun jälkeen oli aika suunnata nokka kohti Buenos Airesia. Uusi kokemus meille kaikille yhtälailla, mutta tulipahan ainakin nollattua päivät (lentokentällä myönnetään 90 päivän viisumi, mutta meillä tietenkin vasta 94 päivän kuluttua alkuperäisestä saapumisesta on maahamuuttoviraston kanssa tapaaminen, joten hyvä näin...olettaen, että se alle vuorokauden poistuminen lasketaan). No eipä sentään, kaupunki on mielenkiintoinen ja kaikista varoituksista huolimatta, meitä ei kukaan ryöstänyt, poika on tallessa, eikä kertaakaan ollut turvaton olokaan. Syötiin hienossa ravintolassa ja käveltiin pitkin diquejen reunoja... en osaa suomentaa, turha kuvitella, katsokaa kuvista!


Siellä oli muutama pieni kalastus- ja vapaa-ajan vene...



Hienoja nähtävyyksiä, kuten tämä nosturi.Ruoan jälkeen lähdettiin taksilla kohti Recoletasta..


Käsityöläisten markkinoilla oli myös tämä "tin-man"...


Tämähän se oli Recoletasin päänähtävyys, eli hautausmaa...


jossa kyllä katseltavaa riittää toisellekin kerralle, ainakin.


Mummi ja Evita.




Ja varsin hauska puu, joka peitti alleen helposti 20 m säteellä kaiken!


Muuten ei viikonloppuna sitten ollut sen ihmeempää ohjelmaa... tänäänhän sitä olikin jo arkipäivä ja töitä. Oli kuitenkin aika mennä kauppaan ja kokeilla paikallista pullonpalautuksen toimivuutta: Pullot tiskille, mieluummin kauppaan, josta olet ne ostanut. Tässä pullot tarkoittaa lasisia pulloja, eli kaljapulloja tässä tapauksessa. Lasketaan hyvin tarkkaan kaikki 6 kpl satseihin merkeittäin, jos mahdollista. Jokaisesta kuuden satsista saa myös oman kuitin. Hienoa, ympäristö kiittää ja onpahan vähän järkevämpää käyttöä edes osalle jätteistä, joita täällä muodostuu... vielä kun sen kaiken muovin saisi johonkin kierrätykseen.... 
Ostokset oli tehty ja tarjottiin kuponkeja kassalla neidille... ei kuulkaa, impossible hyvittää näitä kaikkia! Teillä ei ole kuin yksi kaljapullo tuossa ostettuna, niin ei voi hyvittää kuin yhden kuuden pullon pantin! Pelastus asiassa lienee se, että ovat kuitenkin viikon voimassa! Kuitteja oli siis enemmän kuin yksi ja jokainen niistä vastasi kuutta pulloa ( paitsi yksi oli 5 kpl). No, on niiden sijoittamista mietittykin melkein tänne saapumisesta lähtien... ;) Tällä viikolla ei kuitenkaan ole tarvetta mennä mihinkään muuhun ruokakauppaan, kuin Ta-Ta:an... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti